Uutiset ja artikkelit

Saarinen ja Virtanen johdossa SM-kilpailun lyhytohjelman jälkeen

Taitoluistelun Suomen mestaruuskilpailut alkoivat perjantaina junioreiden lyhytohjelmilla. Kilpailut jatkuivat tänään lauantaina junioreiden ja senioreiden jäätanssin rytmitanssilla, pariluistelun, seniorimiesten ja -naisten vapaaohjelmilla sekä yksinluistelun junioreiden vapaaohjelmilla. 

Seniorimiehet

Miesten SM-senioreissa on tänä vuonna ilahduttavasti seitsemän kilpailijaa. Lyhytohjelman jälkeen kilpailua johtaa Peurunka Skating Academy Laukaan Valtter Virtanen. Virtanen aloitti lyhytohjelmansa vahvasti kolmois-kolmoisyhdistelmällä ja jatkoi erinomaista tekemistään ohjelman loppuun saakka ansaiten lyhytohjelman oman piste-ennätyksen 69,32.

– Kun oma nimi kuulutettiin niin tuli taas tuttu rauha tekemiseen ja tämä oli varmasti yksi elämäni parhaista lyhkäreistä. Nyt on vihdoin löytynyt oma rauhallinen liikekieli ja kun ikää tulee lisää niin ei jaksa nopeisiin musiikkeihin. Muutenkin kaipaa rauhallista musiikkia, että säilyy rentous, Virtanen sanoi kilpailusuorituksen jälkeen. 

Vahvaa kautta luistellut Kotkan Taitoluistelun Makar Suntsev haparoi tänään lyhytohjelmassaan ja virheitä sattui useammassa elementissä. Lyhytohjelman jälkeen hän on toisella sijalla pistein 57,90. Kolmatta sijaa pitää Helsingin Taitoluisteluakatemian Jan Ollikainen pistein 52,10.   

Seniorinaiset

Seniorinaisten johdossa lyhytohjelman jälkeen on Koovee Taitoluistelijoiden Jenni Saarinen ehjällä kokonaisuudellaan. Laadukkaasti luistellut Saarinen esitti herkän ja eteerisen lyhytohjelman. Tällä upealla lyhytohjelmalla hän saavutti 67,81 pistettä.

– Oli ihana luistella täällä ja huomasin kuinka nautin tästä lyhytohjelmastani. Kausi on ollut vuoristorataa ja vapaaohjelma on välillä takkuillut. Lähden hyvillä mielillä vapaaohjelmaan ja aion taistella huomenna. 

Espoon Jäätaitureiden Linnea Cederin kausi on ollut rikkonainen, mutta tänään hän onnistui erinomaisesti lyhytohjelmassaan ja on toisena pistein 57,52. Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden Emmi Peltonen haparoi ensimmäisessä hyppy-yhdistelmässään ja lähtee vapaaohjelmaan sijalta kolme pistein 56,96.

Jenni Saarinen. Kuva Via Ramstén.

Seniorijäätanssi

Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin kausi on ollut vahva, ja he ottivat odotetusti rytmitanssissa ykkössijan. He valloittivat Porin Isomäen Areenan yleisön ja paransivat ennätystään neljällä pisteellä ja saavuttivat uudeksi piste-ennätyksekseen 75,93. 

-Tämä oli yksi parhaimmista rytmitansseista tällä kaudella ja nautimme suuresti luistelusta SM-kisajäällä. Lähdemme todella hyvillä fiiliksillä huomiseen vapaatanssiin, Turkkila ja Versluis sanoivat suorituksensa jälkeen.

Toinen jäätanssipari Yuka Orihara ja Juho Pirinen onnistuivat myös erinomaisesti rytmitanssissa sijoittuen toiseksi pistein 70,69. 

Molemmat jäätanssiparit edustavat Helsingin Luistelijoita.  

 

Juulia Turkkila-Matthias Versluis Kuva Via Ramstén.

Senioripariluistelu

Ensimmäistä yhteistä kautta luistelevan pariluisteluparin Milania Väänäsen ja Mikhail Akulovin ura on puolestaan edennyt nousujohteisesti. He ansaitsivat tänään lyhytohjelmastaan pisteet 38,44.

– Ei oltu yhtään tyytyväisiä tähän päivän ohjelmaan, koska virheitä tuli. Jatketaan valmistautumista huomiseen ja olemme lisänneet vapaaohjelmaamme yhden heiton, kertoivat Porvoon Taitoluistelijoita edustavat Väänänen ja Akulov suorituksensa jälkeen.

Milania Väänänen-Mikhail Akulov. Kuva Via Ramstén.

Juniorijäätanssi

Juniorijäätanssissa on mukana kolme paria, jotka edustavat kaikki Helsingin Luistelijoita. Daniela Ivanitskiy ja David Goldshteyn johtavat juniorijäätanssin rytmitanssia pistein 41,08. Toisena Emma Aalto ja Lucas Tiilikainen pistein 36,48 ja kolmantena Hilda Taylor ja Urho Reina pistein 34,97.    

Juniorityttöjen ja poikien vapaaohjelmakilpailu on kesken. Lyhytohjelman jälkeen poikia johtaa Espoon Jäätaitureiden Matias Lindfors ja tyttöjä Lappeenrannan Luistelijoiden Janna Jyrkinen. Junioreiden Suomen mestaruudet selviävät lauantaina n. klo 22.00. 

Kilpailut jatkuvat huomenna sunnuntaina klo 12.00 SM-junioreiden ja -senioreiden jäätanssin vapaatanssilla sekä SM-senioreiden vapaaohjelmilla pariluistelussa, miehissä ja naisissa. 

SM-kilpailujen aikataulu

Sunnuntai 19.12.

12.00 Juniorit jäätanssin vapaatanssi
12.27 Seniorit jäätanssin vapaatanssi
13.05 Seniorit pariluistelun vapaaohjelma
13.19 Seniorit miehet vapaaohjelma
14.39 Seniorit naiset vapaaohjelma
n. 17.15 Palkintojenjako seniorit ja juniorit jäätanssi

SM-kilpailut järjestää yhteistyössä Suomen Taitoluisteluliiton kanssa Porin Taitoluistelu ry.

Arikkelikuvassa Valtter Virtanen. Kuvaaja Via Ramstén. 

Lisätietoja
Tulokset: http://www.figureskatingresults.fi/results/2122/YLPLJTSM2022/index.htm
Season Best -listaus: https://www.stll.fi/maajoukkue/seasonbest/season-best-yksinluistelu/
Arvokilpailujen valintakriteerit: https://www.stll.fi/maajoukkue/arvokilpailujen-valintakriteerit/
Loppukilpailupaikat: https://www.stll.fi/wp-content/uploads/sites/4/2021/11/YL-PL-JT-SM22-seniorit-paikat-korj.pdf
PoriTa:n kilpailusivusto: https://www.porita.net/taitoluistelun-sm2022/ 
Suoratoistot: https://solidsport.com/skatingfinland ja https://www.ruutu.fi/ohjelmat/taitoluistelu

YLE TV2 lähettää koosteen kilpailuista lauantaina klo 19.30–20.00 ja sunnuntaina klo 20.00–21.00. 


Kaksi kultamitalia Bavarian Openista 19.1.2022
Bavarian Open käyntiin Obertsdorfissa 18.1.2022