Tiedotteet seuralle

Poikaluistelun kehittämistyöryhmä jakoi palkintorahaa

Suomen Taitoluisteluliiton syksyllä 2018 perustama poikaluistelun kehittämiseen tähtäävä projektiryhmä lanseerasi seuroille kaudella 2019–2020 poikaluistelutoiminnan projektirahan, jonka arvo oli noin 2000 euroa/seura. Tuki jaettiin hakemusten perusteella seuroille, jotka toimenpiteillään innovatiivisesti pyrkivät edistämään poikaluistelijoiden määrän kasvua seurassaan. Projektiin kuului osana palkitseminen, jossa eniten poikaluistelijoiden suhteellista määrää kasvattaneet seurat palkitaan.

Projektin tuloksena eniten poikaluistelijoiden määrää kasvatti Seinäjoen Taitoluistelijat, jolle myönnetään palkinnoksi 1400 euroa. Lisäksi palkittiin Espoon Jäätaiturit, jonka palkintosumma on 600 euroa.

”Seinäjoen poikaluistelutoiminnassa oli hyvää erityisen laaja toiminnan pohja. Seura tarjoaa luistelua harrastuksena niin aikuisille miehille, lahjakkaille pojille kuin erityisryhmillekin. Espoolaisten tavoitteena oli puolestaan saada paljoin luistelijoita kehitysryhmien kautta kilparyhmiin”, Taitoluisteluliiton poikien projektiryhmän puheenjohtaja Satu Niittynen sanoo.

Poikaluistelun kehittämisprojektit jatkuvat tänä syksynä. Suomen Taitoluisteluliitto tiedottaa uudesta poikaluistelun seurakampanjasta lisää lähiaikoina.


Vuorovaikutuskoulutusta verkossa 18.9.2020
Taitoluisteluliitto näyttää alkavalla kaudella kisoja suoratoistopalveluissa 16.9.2020