Tiedotteet seuralle

Taitoluistelukausi päätökseen Seuraseminaarin ja kevätliittokokouksen saattelemana

Suomen Taitoluisteluliitto järjesti Helsingissä lauantaina 22.4. ennen kevään liittokokousta  Seuraseminaarin, johon osallistui 50 seura-aktiivia. Aamupäivällä seminaarissa kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja päivänpolttavista aiheista. Anna-Sofia Kivi luennoi uudistuvan EU tietosuoja-asetuksen merkityksestä seuroille, Pia Ekin johdolla keskusteltiin seurojen säännöistä sekä kurinpidosta ja Saana Lindman tutustutti osallistujat positiivisen johtamisen kehittämiseen. Lisäksi Mila Kajas-Virtanen toi viimeisimmät MM2017-terveiset.

Iltapäiväkahvien jälkeen päivää jatkettiin liittokokouksella, jossa käytiin läpi Suomen Taitoluisteluliiton vuoden 2016 vuosi- ja talouskertomus. Sekä keskusteltiin eri lajien painotuksista liiton toiminnassa.

Illalla seuraväki kokoontui yhdessä MM-kilpailujen vapaaehtoisten ja vuoden menestyjien kanssa Wanhaan Satamaan gaalaillalliselle, jossa palkittiin vuoden 2017 Suomen mestarit sekä muut ansioituneet urheilijat, toimitsijat ja seurat. MM2017 vapaaehtoisille juhla oli kiitos työpanoksesta kevään MM-kilpailuiden järjestelyissä. Illan aikana 400 henkinen juhlakansa nautti maittavasta illallisesta ja tanssahteli Funkable Five-bändin tahtiin.

 

Kiitos kaikille osallistuneille ja onnea palkituille!

Katso lisää kuvia juhlahumusta materiaalipankin kuvagalleriasta.

 

Vuonna 2017 palkitut:

Emmi Peltonen EVT seniorinaiset, malja (SM 1.)
Valtter Virtanen KeLS seniorimiehet, kiertopalkinto (SM 1.)
Emilia Simonen – Matthew Penasse KuTa seniorit pariluistelu, kiertopalkinto (SM 1.)
Cecilia Törn – Jussiville Partanen HL seniorit jäätanssi, kiertopalkinto (SM 1.)
Sofia Sula MTK junioritytöt, miniatyyriruusu (SM 1.)
Benjam Papp KuTa junioripojat, malja (SM 1.)
Monica Lindfors – Juho Pirinen HL juniorit jäätanssi, kiertopalkinto (SM 1.)
Vera Stolt PTL noviisitytöt, Bertel Nikkasen malja (SM 1.)
Warttu Riihimäki KeuPa noviisipojat, Markus Nikkasen malja (SM 1.)
Karoliina Sihvonen – Mirko Niskanen HL noviisijäätanssi Harry Bogomoloffin malja (SM 1.)
Marigold IceUnity HL muodostelmaluisteluseniorit, malja (SM 1.)
Team Fintastic HTK muodostelmaluistelujuniorit, Jane Erkon malja (SM 1.)
Team Dynamique HSK muodostelmaluistelunoviisit, Marie Lundmarkin malja (SM 1.)
Helsingin Luistelijat ry HL Ludovika ja Walter Jakobssonin muistopalkinto, kauden Paras Seura
Emmi Peltonen EVT Vuoden Lupaus -lautanen
Emmi Peltonen EVT Marie Lundmark Trophy, vuoden kv. suoritus, yksinluistelussa
Cecilia Törn – Jussiville Partanen HL  Marie Lundmark Trophy, vuoden kv. suoritus, jäätanssissa
Marigold IceUnity HL Marie Lundmark malja, vuoden kv. suoritus, muodostelmaluistelussa,
Leo Lenkola Aune Lähteenmäki -palkinto, vuoden tuomari,
Vera Stolt PTL Annukka ja Aki Laukkasen muistostipendi
Emilia Simonen – Matthew Penasse KuTa Sykähdys, Taitoluistelun Urheilijakomission kiertopalkinto
Anne Berner Kultainen ansiomerkki järjestöllisistä ansioista
Henri Nordenswan Kultainen ansiomerkki järjestöllisistä ansioista
Seppo Vickholm Kultainen ansiomerkki järjestöllisistä ansioista
Anu Sormunen Kultainen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansainvälinen tuomari)
Elina Turunen Kultainen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL+JT SM-tuomari)
Johanna Vesenterä Kultainen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansainvälinen tuomari)
Pernilla Böhling Hopeinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansainvälinen tuomari)
Hanna Kunnas Hopeinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (ML kansainvälinen tuomari)
Marianne Nyman Hopeinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansallinen ylituomari)
Liisa Puskala Hopeinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL SM-ylituomari)
Selja Vaalto Hopeinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansallinen ylituomari)
Saara Ehalt Pronssinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansainvälinen tuomari)
Saija Lindström Pronssinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansallinen ylituomari)
Olga Baranova Pronssinen ansiomerkki tekninen spesialisti (YL ISU luokan TS)
Emmi Peltonen EVT Pronssinen ansiomerkki urheilullisista ansioista (EM 11)
Tappara ry Taitoluistelu Yksinluistelun ja jäätanssin SM-kilpailujen järjestäjä
Espoon Taitoluisteluklubi Muodostelmaluistelun SM-kilpailujen järjestäjä
Virpi Horttana Ragnar Wikström Trofé, Suomen Taitoluisteluvalmentajat ry:n nimeämä Vuoden valmentaja (yksinluistelun SM-seniorit ja SM-juniorit menestyksen mukaan)
Eeva-Liisa ”Eve” Uimonen Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä Liikuntakulttuurin ja Urheilun Ansioristi
Liivo Rennik Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä Liikuntakulttuurin ja Urheilun Ansiomitali kullatuin ristein

 


Tähtiseuroille jaettiin tähtimerkit 9.10.2018
Finlandia Trophy Espoo suoratoistona 2.10.2018