Tiedotteet seuralle

Uusien koronarajoitusten vaikutukset

Yli 12-vuotiaiden harrastustoiminta keskeytyy leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla viimeistään 8.3 alkaen. Osa rajoitustoimenpiteistä on alueellisia ja astuu voimaan jo aiemmin, näin tapahtuu esimerkiksi HUSin toimialueella. Perustason alueilla harjoittelu on mahdollista, ellei viranomainen ole sitä kieltänyt.

Suomen Taitoluisteluliitto on päivittänyt Covid-19 ohjeistuksensa, kaikkien seurojen toivotaan tutustuvan ohjeisiin huolella.

LINKKI ohjeistukseen.


Huhtikuun Sähkäri on julkaistu 28.4.2022
OKM Seuratoiminnan kehittämistuen päätökset julkaistu 20.4.2022