Yksityinen: Tiedotteet seuralle

Luistelukoulut alkavat

Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia kaikenikäisille ja -tasoisille luistelun harrastajille. Lapset perehtyvät luistelukouluissa luistelun saloihin ammattitaitoisten ohjaajien opastamana tai perheluistelutunneilla yhdessä vanhempiensa kanssa. Aikuiset harrastajat taas haastavat itseään  aikuisluistelutunneilla, joissa opetellaan luistelun perustaitoja ja kohotetaan kuntoa. Taitoluistelu sopii harrastukseksi myös erityislapsille ja -nuorille.

lehdistötiedote

Koko Suomi luistelee ja parhaat maailman huipulla

Jäähallien käytävät kaikuvat iloisesta naurusta ja puheensorinasta, kun jo kokeneemmat luistelijanalut säntäävät pukuhuoneesta jäälle. Myös uudet luistelukoululaiset ovat päässeet monissa kaupungeissa ottamaan ensimmäisiä potkujaan liukkaalla jäällä jo elokuun lopulla. Suomessa taitoluistelua harrastaa vuosittain noin 15 000 innokasta liikkujaa, joista nuorimmat ovat vasta kahden vanhoja ja iäkkäimmät lähes 70-vuotiaita.

Suomen Taitoluisteluliiton 82 jäsenseuraa tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia kaikenikäisille ja -tasoisille luistelun harrastajille. Lapset harjoittelevat luistelukouluissa autoliukuja, pipareita ja kukkopiruetteja ammattitaitoisten ohjaajien opastamana tai perheluistelutunneilla yhdessä vanhempiensa kanssa. Aikuiset harrastajat taas haastavat itseään viime vuosina huippusuosituiksi muodostuneilla aikuisluistelutunneilla, joissa opetellaan luistelun perustaitoja ja kohotetaan kuntoa. Taitoluistelu sopii harrastukseksi myös erityislapsille ja -nuorille.

Luistelukouluissa opetellaan leikin avulla perusluistelutaito. Samalla lapsi kehittää tasapainoaan sekä oppii ilmaisemaan itseään musiikin avulla. Monipuolisena harrastuksena taitoluistelu kehittää lisäksi mm. koordinaatiota, liikkuvuutta ja nopeutta. Suomen Taitoluisteluliitto kouluttaa vuosittain useita kymmeniä luistelukouluohjaajia ja taitoluisteluvalmentajia, jotka opettavat luistelutaidon ohella lapsille ryhmässä toimimisen pelisääntöjä sekä terveitä elämäntapoja. Harrastuksen edetessä lapsi voi halutessaan tähdätä kilpaluistelijaksi joko yksinluistelun, muodostelmaluistelun, jäätanssin tai pariluistelun puolelle.  Vaikka harrastuksen olisi aloittanut vasta aikuisena, on kilpaileminen silloinkin mahdollista. Jääkiekkoilijan urasta haaveilevat vuorostaan oppivat taitoluistelutunneilta tärkeää teränkäyttöä, jota arvostetaan kiekkokaukaloissa − aina NHL-tasolla asti.

Huipputasolla kausi starttaa vauhdilla 6.-8. lokakuuta Espoossa, kun kevään unohtumattomien MM-kilpailujen jälkeen taitoluistelun huippunimet palaavat Suomeen käynnistämään olympiakauden kansainvälisessä Finlandia Trophy Espoo -taitoluistelukilpailussa. Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä Taitoluisteluliitto puolestaan juhlistaa tulevana talvena Koko Suomi luistelee -kiertueella vieden luistelun riemua lähes sadalle paikkakunnalle ympäri maata.

Taitoluisteluseurat Suomessa:

Seuralle

Finlandia Trophy Espoo:
http://www.finlandiatrophy.com/fi/

 


Suomen Taitoluisteluliitto on nyt Suomen Kaunoluisteluliitto 1.4.2024
Elokuun Sähkäri nro 2 31.8.2023