Yksityinen: Tiedotteet seuralle

Yksinluistelun ja jäätanssin ISU Olympic Development Project -seminaari Vierumäellä


Suomen Taitoluisteluliitto järjestää yhteistyössä ISU:n kanssa kansainvälisen huippuluisteluseminaarisarjan Olympic Development Project – ODP:n vuosina 2018-2021. Kevään 2019 seminaari pidetään Vierumäellä 20.-25.5.2019.

ISU Olympic Development Project 2018-2021 on neljän vuoden mittainen projekti, jonka tarkoituksena on nostaa erityisesti pohjoismaisen taitoluistelun tasoa seuraavan olympiadin aikana, sekä vahvistaa ja tukea uusien lupaavien huippuvalmentajien osaamista ja ammattitaitoa. Mukana on myös jo työssään ansioituneita valmentajia. Seminaari on herättänyt suurta kiinnostusta myös pohjoismaiden ulkopuolella. Lajeina ODP:ssa ovat yksinluistelu ja jäätanssi.

Seminaarissa on yhteensä 113 osallistujaa. Jäätanssivalmentajia mukana on 7, jäätanssipareja 12, yksiluisteluvalmentajia 54 ja yksinluistelijoita 28. Lisäksi mukana on 13 nimekästä moderaattoria, joihin lukeutuu Maurizio Margaglio (FIN), Igor Shpilband (USA), Robbie Kaine (USA), Elena Buiyanova (RUS) ja Kori Ade (USA).

Kymmenen suomalaisvalmentajaa valmistui mentoreiksi

ODP-projektiin (Olympic Development Project) kuuluvien yksinluisteluvalmentajien vuoden kestänyt mentorointiprojekti on saatu päätökseen. Kymmenestä valmentajasta tuli Suomen Ammattivalmentajat ry:n (SAVAL) sertifioimia mentoreita. Mentoreiksi valmistuivat Aleksei Saks, Elina Ikonen, Liana Ocheretha, Christina Wendelin, Susanna Malinen, Kati Perokorpi, Susanna Haarala, Elina Ikonen, Virpi Horttana, Alisa Drei ja Nuriya Pirogova.

Lue lisää: https://www.stll.fi/liitto/koulutukset/odp/


Suomen Taitoluisteluliitto on nyt Suomen Kaunoluisteluliitto 1.4.2024
Elokuun Sähkäri nro 2 31.8.2023