Uutiset

Maajoukkueluistelija Sofia Sulalta lopettamispäätös

Suomen Taitoluisteluliiton maajoukkueluistelija Sofia Sula (17) päättää kilpailu-uransa. Pukkilassa asusteleva Sula kypsytteli päätöstään useamman kuukauden ajan.

– Olen päättänyt tästä eteenpäin keskittyä lukio-opintoihini. Aloitan Mäkelänrinteen urheilulukiossa kolmannen opiskeluvuoden, mutta suoritan opintoni neljässä vuodessa, hän kertoo suunnitelmistaan.

Matematiikasta pitävä tyttö haaveilee lääkärin ammatista, joten lukion jälkeen katseet suuntautuvat mahdollisesti kohti lääketieteen opintoja.

12 vuoden aikana Sula saavutti juniorisarjassa muun muassa kahdesti Suomen mestaruuden (2017, 2018) ja samoina vuosina hopeaa Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa. Viime kaudella hän sijoittui seniorisarjan SM-kilpailuissa viidenneksi ja edusti Suomea muun muassa arvostetussa kansainvälisessä Finlandia Trophy Espoo -kilpailussa. Suomen mestaruuksien lisäksi Sula arvostaa korkeimmalle osallistumistaan junioreiden MM-kilpailuihin ja nuorten GP-sarjaan vuonna 2018.

– Luistelu on opettanut minulle ennen kaikkea paljon kärsivällisyyttä, Sula toteaa ja kiittää samaan hengenvetoon kaikkia katsomossa häntä kannustaneita sekä uraansa tukeneita.

Kokonaan luistelua Sula ei aio jättää, mutta ihan selvää ei vielä ole millä tavalla laji pysyy jatkossa matkassa mukana. Hän uskoo asian valkenevan muutaman kuukauden miettimistauon jälkeen.

Sofia Sula edusti Tuusulan Luistelijoita.

Sofia Sulan saavutuksia:

http://www.isuresults.com/bios/isufs00102407.htm


Suomen huippuluistelijat valmiina pian alkavaan Grand Prix -sarjaan 16.10.2024
Lokakuun Sähkäri 10.10.2024