Uutiset ja artikkelit

Viveca Lindfors 16. MM-jäällä

Suomen Viveca Lindfors sijoittui taitoluistelun MM-kilpailuissa sijalle 16 erinomaisella pistetuloksella 166,23. Vaikka Lindfors joutui taipumaan vapaaohjelmassa muutaman sijan, hän oli tämän kevään MM-kisojen paras suomalaisluistelija.

Hyvänä hyppääjänä tunnettu Viveca Lindfors käytti MM-jäällä koko repertuaarinsa, vaikka joutuikin turvautumaan kädelle vapaaohjelman alun kolmoislutz-kolmoistulppi- yhdistelmässään ja pyllähtämään jäähän toisessa kolmoislutzissaan.

– Päällimmäisenä on kuitenkin hyvä onnistumisen fiilis. En antanut periksi, enkä helpottanut yhtään hyppyäni, Viveca Lindfors kuvasi tunnelmiaan heti suorituksensa jälkeen.

Espoossa harjoitteleva helsinkiläislukiolainen loisti myös pirueteissaan.

– Tämä päivä ei ollut minulle täydellinen, mutta olen silti tyytyväinen. Tunsin olevani alusta lähtien päättäväinen jäällä.

Lindfors oli ainoa MM-kisojen suomalaisluistelijoista, joka ylsi vapaaohjelmaan asti. Hän oli lyhytohjelmassa sijalla 13.

Naisten MM-kullasta käytiin todella mielenkiintoinen taistelu. Maailmanmestaruuden vei vapaaohjelmassa loistanut Kaetlyn Osmond, Kanada, yhteispistein 223,23. Japani otti hopean ja pronssin. MM-isäntämaata edustanut Carolina Kostner, lyhytohjelman voittaja, putosi yhteistuloksissa neljänneksi.

Suomen jäätanssipari Cecilia Törn-Jussiville Partanen sijoittui MM-kilpailuissa sijalle 23, ja Valtter Virtanen oli miesten kilpailussa sijalla 35.

Tulokset: http://www.isuresults.com/results/season1718/wc2018/index.htm


Ei muodostelmaa Pekingin olympialaisiin 19.07.2018
Päivitetty kilpailukalenteri on julkaistu 29.06.2018