Uutiset ja artikkelit

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis odottavat innolla huomenna alkavia GP-kilpailuja

Jäätanssipari Juulia Turkkila ja Matthias Versluis osallistuvat Grand Prix -sarjan kilpailuun Ranskassa. Kilpailu käydään 19.–21. marraskuuta Grenoblessa. 

Grand Prix -sarjassa maailman parhaat taitoluistelijat ottavat mittaa toisistaan. Sarja koostuu kuudesta osakilpailusta ja huipentuu 9.–12. joulukuuta Japanin Osakassa käytävään finaaliin. Kansainvälinen Luisteluliitto kutsuu urheilijat sarjaan edellisen kevään MM-kilpailujen tulosten ja maailman rankingtilastojen perusteella. 

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis ovat aloittaneet kautensa vahvasti. Syyskuussa he voittivat Nebelhorn Trophyn Saksassa ja saavuttivat Suomelle jäätanssipaikan Pekingissä helmikuussa 2022 järjestettäviin talviolympialaisiin. Omat kansainväliset ennätyspisteensä 185,19, pari luisteli lokakuussa Finlandia Trophy Espoo -kilpailussa. 

– Meillä on hyvät fiilikset! On mahtavaa päästä mukaan kisaamaan GP-tasolle huippujen kanssa. Odotamme innolla kisoja ja lähdemme hakemaan kahta onnistunutta suoritusta, Turkkila ja Versluis kertovat. 

Grenoblen Grand Prix’ssa luistelee kymmenen jäätanssiparia, heidän joukossaan nelinkertaiset maailmanmestarit Gabriella Papadakis ja Guillaume Cizeron Ranskasta. Suomalaisyleisö pääsee nauttimaan GP-sarjan kaikista kilpailuista Elisa Viaplay -suoratoistopalvelun kautta. Jäätanssin rytmitanssi alkaa perjantaina klo 16.00 ja vapaatanssi lauantaina klo 16.10 Suomen aikaa. 

Kilpailun selostaa suomeksi Mika Saarelainen, joka on myös kansainvälinen taitoluistelutuomari.

Turkkila ja Versluis ovat kilpailleet kerran aikaisemmin Grand Prix -sarjan kilpailussa. He osallistuivat Helsingissä kolme vuotta sitten järjestettyyn GP-kilpailuun sijoittuen kuudensiksi kymmenen huippuparin seurassa.

Lisätietoa

Tietoa tämän syksyn Grand Prix -sarjasta:
https://www.isu.org/figure-skating/events/grand-prix-of-figure-skating

Tietoa Ranskan Grand Prix -kilpailusta:
https://www.isu.org/figure-skating/events/figure-skating-calendar/eventdetail/12927/-/isu-grand-prix-of-figure-skating-internationaux-de-france?templateParam=11

Juulia Turkkila-Matthias Versluis ISU-biografia:
http://www.isuresults.com/bios/isufs00101384.htm

Tulokset:
http://www.isuresults.com/results/season2122/gpfra2021/

Kuvassa Juulia Turkkila ja Matthias Versluis Finlandia Trophy Espoo -kilpailun vapaaohjelmassa. Kuva Antti Lehto


Marie Lundmark Trophy:ssa mukana muodostelmaluistelun huippumaat 23.11.2021
Rosa Reponen ja Jari Krestyannikov juniorisarjojen voittoon Sloveniassa 21.11.2021