Uutiset ja artikkelit

Viveca Lindfors onnistui MM-jäällä

Taitoluistelun MM-kilpailut käynnistyivät Milanossa naisten lyhytohjelmilla. Viveca Lindfors onnistui erinomaisesti luistellen puhtaan ohjelman kauden ennätyspistein 60,18 (ISU:n huomioimat kilpailut). Lindfors sijoittui 37 luistelijan joukossa 13:nneksi. Kilpailun 24 parasta lunasti paikan perjantai-illan vapaaohjelmaan.

Lindforsin ohjelma alkoi vakuuttavasti lennokkaalla kolmoistulppi-kolmoistulppi-yhdistelmällä. Ohjelman loppupuolella hän hyppäsi puolestaan vaivattomasti kolmoislutzin sekä pakollisen kaksoisakselin. Lisäksi hyvänä piruetinpyörijänä tunnettu Lindfors ansaitsi kaikista pirueteistaan korkeimman eli nelostason. Hypyistä, pirueteista ja askeleista koostuvissa teknisissä pisteissä suomalainen oli päivän 11:nneksi paras. Helppous näkyi tänään myös vapautuneena esiintymisenä.

Onnistuminen kauden tärkeimmässä kilpailussa toi iloisen hymyn Lindforsin kasvoille.

-Tuntuu hyvältä. Tiesin, että minulla on ollut hyvä harjoittelujakso alla ja pystyin luottamaan siihen.

Perjantaina luisteltavaan vapaaohjelmaan ei ole tehty muutoksia, vaan 19-vuotias Lindfors tekee ohjelman samansisältöisenä kuin aiemminkin.

Kilpailun kärjessä on Italian Carolina Kostner.

 

Tulokset http://www.isuresults.com/results/season1718/wc2018/index.htm

 


Kevään kilpailukalenteri on julkaistu 23.10.2020
Taitoluisteluliiton syysliittokokous ja seuraseminaari 28.11. 23.10.2020