Uutiset

Susanna Rahkamo ISU:n hallitukseen

Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) kongressi pidettiin tällä viikolla Phuketissa, Thaimaassa. Kongressi päättyi perjantaina, jolloin vuorossa oli henkilövaalit. Suomen Taitoluisteluliitto oli asettanut ehdokkaita useaan eri tehtävään. 

Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) kongressi pidettiin tällä viikolla Phuketissa, Thaimaassa. Kongressi päättyi perjantaina, jolloin vuorossa oli henkilövaalit. Suomen Taitoluisteluliitto oli asettanut ehdokkaita useaan eri tehtävään. 

Susanna Rahkamo valittiin Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) hallitukseen seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Rahkamo on johtanut ISU:n kehitysvaliokuntaa vuodesta 2016 lähtien. Tämän lisäksi hän on toiminut marraskuusta 2008 alkaen Suomen Olympiakomitean hallituksessa ja vuodesta 2012 sen varapuheenjohtajana. Susanna Rahkamo oli ehdolla myös ISU:n presidentiksi seuraavaksi neljäksi vuodeksi, mutta tehtävään valittiin äänestyksellä Korean Jae Youl Kim.

Seuraavalla nelivuotiskaudella Rahkamo haluaa nostaa esille vaaliohjelmassaan olleita asioita. Muun muassa kehittämisasiat ovat lähellä hänen sydäntään. Rahkamon mielestä tapahtumien pitää uusiutua, jotta laji ja sen tähdet saavat paremmin näkyvyyttä mediassa. Tällä uskon olevan vaikutusta lajin kiinnostavuuteen ja harrastajamäärään. Näiden lisäksi ISU:n tulee panostaa talousasioiden kehitystyöhön.

– Kampanja oli rankka rutistus, mutta nyt helpottaa. Marie Lundmarkin viitoittamaa tietä on hieno jatkaa hallituksen jäsenenä. Vaikka minua ei valittukaan puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi, tämä kampanja toimi erittäin hyvänä promootiona tulevia vaaleja varten, Rahkamo kertoo. 

Leena Laaksonen valittiin jatkokaudelle Yksinluistelun ja pariluistelun tekniseen komiteaan. Laaksonen on korkeimman tason eli ISU-luokan tekninen kontrolleri yksinluistelussa, ylituomari yksinluistelussa ja pariluistelussa sekä kansainvälinen ylituomari ja kontrolleri muodostelmaluistelussa.

Merkittävän, 20-vuotisen uran luottamushenkilönä ISU:n hallituksessa tehnyt Marie Lundmark kutsuttiin Kansainvälisen luisteluliiton kunniajäseneksi. ISU:n sääntöjen mukaan vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden yläikäraja on 75 vuotta, joten Lundmarkia ei enää voitu asettaa ehdolle. Marie Lundmark on edistänyt tehtävässään kaikkia taitoluistelulajeja, joista yksi unelma on vielä toteutumatta: muodostelmaluistelun valinta olympialajiksi. 

Koko suomalainen taitoluisteluyhteisö kiittää Lundmarkia menestyksekkäästä ja pitkäaikaisesta panostuksesta kaikkien luistelulajien eteen

Henkilövaalien lisäksi kongressin asialistalla oli 250 jäsenmaiden tekemää aloitetta. Merkittävin hyväksytty aloite oli nostaa taitoluistelun seniorisarjojen alaikärajaa 15 vuodesta 17 vuoteen. Muutos tulee voimaan portaittain: kaudella 2023–2024 alaikäraja on 16 vuotta ja kaudella 2024–2025 17 vuotta. Aloite toimihenkilöiden yläikärajan nostamisesta nykyisestä 75 vuodesta ei sen sijaan saanut kongressilta kannatusta. 

Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Janne Korhonen johti Suomen delegaatiota Thaimaassa. Korhonen kertoi, että Phuketin kongressi oli suomalaisittain menestys henkilövalintojen ja päätösten osalta. Merkittävimpänä päätöksenä Korhonen pitää senioriluistelijoiden alaikärajan nostamista.

– Olen voinut ylpeänä seurata sitä antaumusta, millä meidän delegaatiomme jäsenet ovat valmistautuneet kaikkiin niihin kysymyksiin, joihin olemme halunneet ottaa kantaa. He nousivat rohkeasti esiin puheenvuoroillaan ottaakseen esille niitä asioita, joihin me liittona uskomme, Korhonen jatkaa.

ISU tiedottaa päätöksistä osoitteessa isu.org https://isu.org/inside-isu/rules-regulations/isu-congresses

Kuvassa Suomen taitoluistelun ja pikaluistelun delegaatio ISU Kongressissa Thaimaassa.


Suomen huippuluistelijat valmiina pian alkavaan Grand Prix -sarjaan 16.10.2024
Lokakuun Sähkäri 10.10.2024