Kilpailutiedotteet

Finlandia Trophy Espoo: Jäätanssijat ja naiset aloittavat osuutensa lauantaina

Finlandia Trophy Espoon jäällä nähdään viikonloppuna ilahduttava joukko suomalaisluistelijoita. Jäätanssissa mitalisijoista taistelevat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sekä Yuka Orihara ja Juho Pirinen. Naisten sarjassa Suomea edustavat Linnea CederJanna JyrkinenOona Ounasvuori ja Nella Pelkonen.

Orihara ja Pirinen avasivat kilpailukautensa viikko sitten Slovakiassa sijoittuen neljänsiksi kansainvälisessä Nepela Memorial -kilpailussa. Viime vuonna Suomea olympialaisissa ja MM-kilpailuissa edustaneet Turkkila ja Versluis sen sijaan avaavat kilpailukautensa kotiyleisön edessä Espoo Metro Areenalla. 

– ­On ihanaa avata kausi kotiyleisön edessä. Odotamme jo, että pääsemme näyttämään, mitä olemme kevään ja kesän aikana työstäneet, Turkkila kertoo. 

– Tavoitteena on nauttia ja ottaa ilo irti kauden ensimmäisistä kilpailuista, Versluis jatkaa. 

Sekä Versluis että Pirinen viettivät kevään ja kesän Santahaminassa Puolustusvoimien urheilukoulussa suorittamassa varusmiespalvelusta. Varusmiespalveluksen takia parien kauteen valmistautuminen sujui hieman totutusta poikkeavalla tavalla. 

– Armeija toi haasteita kauteen valmistautumiseen, kun piti tasapainotella palautumisen ja treenaamisen välillä. Omaa kroppaa kuunnellen mentiin ja tarvittaessa otettiin vähän rauhallisemmin, Versluis kuvailee. 

Viime kaudella kilpailukautensa Turkkilaa ja Versluisia aikaisemmin päättäneet Orihara ja Pirinen pääsivät aloittamaan uuteen kauteen valmistautumisen jo keväällä. 

– Valmistautuminen on sujunut itseasiassa tosi hyvin, vaikka Juho olikin armeijassa. Aloimme rakentaa vapaaohjelmaa jo aikaisin keväällä, mikä helpotti paljon, Orihara kertoo. 

Jäätanssin rytmitanssissa kuullaan ja nähdään tänä vuonna latinalaisrytmejä. Turkkila ja Versluis luistelevat samban ja rumban tahtiin, kun taas Orihara ja Pirinen ovat valinneet musiikikseen samban ja rumban lisäksi cha-chata.

– Rytmitanssia on tosi hauska tehdä, kun saa revitellä kunnolla. Olemme kerran aikaisemmin tehneet rytmitanssin latinalaisrytmeihin, joten nyt niihin oli jo helpompi tarttua, Turkkila kertoo. 

Latinalaistanssien rinnalla Orihara ja Pirinen esittävät vapaaohjelmassaan herkän merenneitoteemaisen ohjelman.

– Rytmi- ja vapaatanssimme ovat hyvin erilaiset keskenään. Merenneito-ohjelma on jotain uutta, mitä yleisö ei aikaisemmin ole nähnyt. Olemme innoissamme, että pääsemme esittämään ne yleisölle, Pirinen iloitsee. 

Molemmat parit odottavat innolla mahdollisuutta kilpailla kotiyleisön edessä. 

– Finlandia Trophy on aina yksi parhaista kilpailuista koko kaudella. Yleisö täällä on upea! Tavoitteenamme on parantaa luisteluamme viime viikonlopun kilpailusta. Teimme siellä muutamia virheitä, joista haluamme nyt eroon, Pirinen sanoo. 

Pelkonen ja Jyrkinen ensikertalaisina Trophyssa

Naisista Janna Jyrkinen, 15, ja Nella Pelkonen, 17, astuvat ensimmäistä kertaa Finlandia Trophy Espoon jäälle. Ensimmäistä kauttaan seniorisarjassa luisteleva Jyrkinen avasi kilpailukautensa syyskuussa Lombardia Trophyssa pistein 136,96. Kilpailuun kotiyleisön edessä Jyrkinen lähtee avoimin mielin. 

– Olen harjoitellut paljon, on ollut kisoja ja useita kesäleirejä. Yritän tehdä parhaani ja katsotaan mihin se riittää, Jyrkinen kertoo.

Nella Pelkosen kausi on alkanut lupaavasti. Hän luisteli elokuussa junioreiden Grand Prix -kilpailussa Ranskassa uudet ennätyspisteensä 153,93. Pelkosen viime kausi jäi kesken terveydellisistä syistä.

– Olemme saaneet kesän aikana fysioterapeuttien kanssa ongelman kuntoon. Kisakauden avaus meni hyvin, vaikka vapaaohjelmaan jäi vielä parannettavaa, Pelkonen sanoo.

– Olen rakastunut uuteen lyhytohjelmaani. En malta odottaa, että pääsen näyttämään sen täällä kotiyleisölle, hän jatkaa.

Nella Pelkonen, Linnea Ceder, Janna Jyrkinen, Oona Ounasvuori. Kuva Kaisa Viitanen.

Linnea Ceder, 20, avasi kilpailukautensa syyskuussa Nebelhorn Trophyssä ja keräsi yhteispisteet 151,81. Täksi kaudeksi uusitussa lyhytohjelmassa hän hyppäsi ensimmäistä kertaa vaikean kolmoislutz-kolmoistulppi-yhdistelmän kilpailutilanteessa.

– Kauden avaus Saksassa oli ihan ok. Olen ensimmäista kertaa neljään–viiteen vuoteen saanut ehjän peruskuntokauden ja pystynyt treenaamaan täysillä, Ceder kertoo.

– Tykkään kovasti lyhytohjelmasta, jota olemme hioneet Yhdysvalloissa. Ohjelman musiikki ja koreografia sopivat hyvin liikekielelleni, Ceder jatkaa.

Oona Ounasvuori, 23, luisteli kauden ensimmäisen kilpailunsa Italiassa Lombardia Trophyssa keräten pisteet 122,68. Hänen ennätyspisteensä 162,68 ovat viime vuoden Finlandia Trophy Espoo -kilpailusta. Ounasvuori on lähtenyt kauteen poikkeuksellisesti kahdella uudella ohjelmalla.

Emmi Peltonen ja Jenni Saarinen suunnittelevat aloittavansa kilpailukautensa marraskuun loppupuolella.

Tammikuussa Espoo Metro Areenalla kilpaillaan Euroopan mestaruuksista, ja Suomella on naisten sarjaan yksi paikka.

26. kerran järjestettävä kansainvälinen Finlandia Trophy Espoo avaa huipputaitoluistelukauden Espoossa 6.–9.10.2022. Kilpailu on yksi kymmenestä Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) Challenger-sarjan kilpailusta, jossa kilpaillaan yksinluistelussa, pariluistelussa ja jäätanssissa. Tämän lisäksi Finlandia Trophy Espoossa järjestetään lauantaina muodostelmaluistelun lyhytohjelmakutsukilpailu ja kolmatta kertaa mukana on myös Special Olympics -sarjan kilpailu.

Artikkelikuva: Antti Lehto
Kuvassa Juulia Turkkila, Matthias Versluis, Yuka Orihara, Juho Pirinen

Lisätiedot: 

Finlandia Trophy Espoo -sivut: https://www.finlandiatrophy.com/fi/ 
Tulokset: https://www.figureskatingresults.fi/results/2223/CSFIN2022/index.htm
Live Stream: https://www.finlandiatrophy.com/fi/2022/10/05/nain-seuraat-kilpailuja-eri-kanavissa/


Muodostelmaluistelijat avaavat kilpailukautensa Helsingissä 9.10.2024
Tuloksia: Yksinluistelun SM-senioreiden ja junioreiden 1. valintakilpailu 7.10.2024