Kilpailutiedotteet

Finlandia Trophy: Special Olympics -luistelijat nauttivat yleisön kannustuksesta

Tiedote: Suomen Paralympiakomitea.

Special Olympics -luistelijat olivat neljättä kertaa mukana taitoluistelun kansainvälisessä Finlandia Trophy -kilpailussa Espoon Metro Areenalla. Mukana oli luistelijoita Islannista, Latviasta, Tshekistä ja Suomesta.

Suomalaisluistelijoista lempääläläinen Elina Salminen ja vihtiläinen Viivi Väistö ovat jo kokeneita Finlandia Trophy -kävijöitä. He myös molemmat voittivat oman divisioonansa.

Elina Salminen. Kuva Santtu Jaakkola.

– Ihanalta ja huikealta ja mahtavalta tuntui. Suoritus meni tosi hyvin ja nappiin, Salminen hehkutti.

Special Olympics -kilpailu oli aiempina vuosina ohjelmassa heti Finlandia Trophyn alkuun. Nyt se oli siirretty sunnuntaipäivälle, jonka ansiosta yleisöäkin oli hieman aiempia vuosia enemmän.

– Ihan riittävästi oli yleisöä. Olisi ollut mukava, jos olisi ollut vielä enemmän, kannustuksesta lisää virtaa suoritukseensa saanut Salminen totesi.

Viivi Väistö. Kuva Santtu Jaakkola.

Seinäjokelaiset kaksosveljekset Iiro ja Ville Nuottajärvi olivat ensimmäistä kertaa Finlandia Trophyssa. Ville voitti oman divisioonansa ja Iiro oli omassaan hopealla.

– Vähän jännitti, mutta oli sellaista kuin olin ajatellutkin. Tykkäsin esiintyä ja olen tyytyväinen. Kiva olisi tulla ensi vuonna uudestaan, Iiro sanoi.

– Hyvät tunnelmat, hyvin meni suoritus. Tuntui mukavalta, kun yleisö hurrasi, Ville jatkoi.

Tämän vuoden Finlandia Trophy oli ensimmäinen katsastustapahtuma Italian Torinossa käytäviin vuoden 2025 Special Olympics -talvimaailmankisoihin. Suomen joukkue kisoihin nimetään syksyllä 2024.

Tulokset

Teksti: Lauri Jaakkola, Suomen Paralympiakomitea.

Lisätiedot: Special Olympics -lajipäällikkö Elina Ahtiainen, puh. 045 139 7373, elina.ahtiainen@paralympia.fi


Tuloksia: Junioreiden GP-kilpailu Puolassa 29.9.2024
Tuloksia: Junioreiden GP-kilpailu Ankarassa ja Nebelhorn Trophy 23.9.2024