Kilpailutiedotteet

Janna Jyrkinen sijalle 11 Lombardia Trophyssa, Oona Ounasvuori 14.

Kansainvälisen kilpailukautensa Italian Bergamossa käynnistänyt Janna Jyrkinen luisteli Lombardia Trophyssa kokonaiskilpailun sijalle 11 pistein 136,96.

Vasta 15-vuotias maajoukkueluistelija luisteli ensimmäistä kertaa seniorisarjassa, minkä vuoksi hyppytaiturina tunnetun Jyrkisen vapaaohjelmaa oli tällä kertaa hieman helpotettu. Vapaaohjelmassa nähtiin tästäkin huolimatta muun muassa onnistunut kaksoisaxel, kolmoissalchow-kolmoistulppi, kolmoisritti ja vaikeimmalle eli nelostasolle arvioidut lentävä vaakapiruetti ja jalanvaihdollinen yhdistelmäpiruetti.

-Olen kyllä ihan tyytyväinen, mutta harmittaa vähän, että vappista piti helpottaa. Seniorisarjassa luistelu oli kyllä ihan mahtava kokemus. Täällä on kovia luistelijoita ympärillä, mistä saa lisämotivaatiota. Seuraavissa kisoissa aion tehdä sen, mitä aina, ilman helpotuksia, Jyrkinen kertoi.

Oona Ounasvuorella oli tänään Adelen tahtiin luistellussa vapaaohjelmassaan vaikeuksia hyppyjen kanssa ja kokonaispisteet 122,68 veivät helsinkiläisluistelijan lopputuloksissa sijalle 14.

-Ensimmäisen kaatumisen jälkeen ajatukset eivät pysyneet koossa ja koko ohjelma lähti murenemaan. Sekä lyhyt- että vapaaohjelmani ovat uusia, eikä tämä vappis ole vielä ihan niin vahva. Tätä sekä lyhytohjelman kolmois-kolmois-yhdistelmää lähdetään nyt treeneissä työstämään. Oli kuitenkin kauden jatkon kannalta tärkeää tulla tähän kilpailuun, vaikka vapaaohjelma ei ole vielä täydellisessä kunnossa, Ounasvuori totesi.

Seniorinaisten kilpailun voittoon luisteli Japanin Rinka Watanabe 213,14 pisteellä pudottaen maannaisensa ja hallitsevan maailmanmestarin Kaori Sakamoton toiselle sijalle (205,33).

Sekä Jyrkinen että Ounasvuori kilpailevat kolmen viikon kuluttua jo seuraavassa Challenger Series -kilpailussaan, kun he valloittavat jään kotiyleisön edessä Finlandia Trophy Espoossa.

-Odotan Finlandia Trophya tosi paljon. On ihan käsittämätöntä, että pääsen sinne kilpailemaan. Pari vuotta sitten katselin kilpailuja katsomosta ja pyysin kaikilta nimmareita ja nyt pääsen sinne itse, Jyrkinen iloitsi.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa Finlandia Trophyn kisajäällä luistellut Ounasvuori odottaa kilpailua innolla.

-Oli jo itsessään iso tavoite päästä kilpailemaan Finlandia Trophyyn ja se toteutui. On ihanaa päästä luistelemaan niin ison kotiyleisön eteen, mitä Trophyssa on, Ounasvuori kuvaili.

Tulokset: https://www.fisg.it/upload/result/5874/csita2022/index.htm

Kuvassa Janna Jyrkinen


Tuloksia: Junioreiden GP-kilpailu Puolassa 29.9.2024
Tuloksia: Junioreiden GP-kilpailu Ankarassa ja Nebelhorn Trophy 23.9.2024