Kilpailutiedotteet

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sijalle 9 MM-kilpailuissa Japanissa

Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis luistelivat Japanin Saitaman MM-kilpailuissa kaksi tyylikästä ohjelmaa ja sijoittuivat kokonaispistein 193,54 yhdeksänsiksi.

Tammikuussa EM-pronssia voittaneen parin lyyrisen kauniiseen Schubertin musiikkiin luisteltuun vapaatanssiin osui tällä kertaa virhe twizzle-sarjaan, mutta pari onnistui kuitenkin säilyttämään ohjelman herkän ja laadukkaan kokonaisuuden. Turkkilan ja Versluisin tunteikas koreografian tulkinta ja erityisesti loistokkaat nostot hurmasivat sekä tuomariston että Saitama Super Arenan yleisön.

– Tunnelmat ovat tällä hetkellä hieman kaksijakoiset. Lähdemme aina luistelemaan puhdasta ohjelmaa, mutta nyt twizzleihin tuli vähän näkyvämpi virhe. Sitä ennen ja sen jälkeen luistelu oli kuitenkin laadukasta ja meidän tasoista, Turkkila kuvaili vapaatanssin jälkeen.

Viime vuoden MM-kilpailuissa sijalle 12 luistellut pari on kokonaisuutena kuluneeseen kauteen erittäin tyytyväinen.

– Se, että olemme täällä kymmenen parhaan joukossa, on hyvä suoritus, vaikka juuri nyt se ei maistukaan niin hyvältä. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, että pystyimme petraamaan sijoitusta viime vuodesta, vaikka vapaatanssiin osui virhe, Versluis totesi.

– Tietysti harmittaa, kun tietää sen oman potentiaalin ja sen, mihin pystyttäisiin. Aina sitä vain ei pysty näyttämään. Kun miettii, mitä tavoitteita meillä alkukaudesta oli, niin ne me olemme kyllä ylittäneet. Ihan ensimmäisenä ei kauden alkaessa ollut mielessä, että tällä kaudella olisi mahdollista saavuttaa ensimmäinen GP-mitali ja erityisesti EM-mitali, Turkkila sanoi.

Turkkilan ja Versluisin sijoitus kymmenen parhaan joukossa tuo Suomelle seuraaviin MM-kilpailuihin toisen maapaikan jäätanssiin. Suomalainen pari on ollut MM-jäillä kymmenen parhaan joukossa edellisen kerran vuonna 1995, kun Susanna Rahkamo ja Petri Kokko voittivat MM-hopeaa.

Maailmanmestaruuteen luistelivat viime vuoden MM-pronssimitalistit Yhdysvaltojen Madison Chock ja Evan Bates pistein 226,01. MM-hopeaa itselleen nappasivat hallitsevat Euroopan mestarit Italian Charlene Guignard ja Marco Fabbri pistein 219,85 ja pronssille luistelivat Kanadan Piper Gilles ja Paul Poirier 217,88 pisteellä.

MM-kilpailujen tulokset: http://www.isuresults.com/results/season2223/wc2023/

Kuvassa Juulia Turkkila ja Matthias Versluis


Juulia Turkkila ja Matthias Versluis 10. Montrealin MM-jäällä 23.3.2024
Suomen parit korkealla MM-jäätanssissa 23.3.2024