Kilpailutiedotteet

Taitoluistelun MM-kilpailut alkavat keskiviikkona Japanissa

Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut käynnistyvät keskiviikkona Japanin Saitamassa.  Ensimmäisenä suomalaisluistelijoista MM-jäälle liukuu Janna Jyrkinen naisten lyhytohjelmakilpailussa. Ensimmäistä kauttaan seniorisarjassa kilpaileva Jyrkinen teki arvokisadebyyttinsä tammikuussa EM-kilpailuissa sijoittumalla seitsemänneksi. 

– Olen valmistautunut MM-kilpailuihin hiomalla vapaaohjelmaa viikon verran Belgiassa ja tämän jälkeen normaalisti joka päivä omissa treeneissä. Ensisijaisena tavoitteenani MM-kilpailuissa on luistella hyvä lyhytohjelma ja lunastaa sen myötä paikka vapaaohjelmakilpailuun, Janna Jyrkinen kertoo.  

Tällä kaudella sekä EM- että Espoon GP-kilpailuissa pronssimitaleille yltäneille jäätanssijoille Juulia Turkkilalle ja Matthias Versluisille MM-edustus on uran neljäs. Viime vuonna pari oli MM-jäällä Ranskassa 12. Jäätanssijat aloittavat kilpailu-urakkansa perjantaina rytmitanssikilpailulla.

– Valmistautuminen MM-kilpailuihin on sujunut hyvin ja olemme pystyneet treenaamaan suunnitelmien mukaan, vaikka yksi kilpailu peruuntuikin Juulian sairastuttua flunssaan, Matthias Versluis kertoo. 

– Olemme panostaneet paljon palautumiseen, kun takana on kuitenkin pitkä kausi. Nyt pääsemme lähtemään MM-kilpailuihin hyvissä asetelmissa. Olemme hienosäätäneet ohjelmissa teknisiä juttuja ja kisojen lähestyessä erityisesti tunnelmaan ja tunteiden tulkitsemiseen on kiinnitetty huomiota, Juulia Turkkila lisää.  

–Emme ole miettineet kilpailuun sijoitustavoitteita, mutta toki viime kaudesta lähdetään parantamaan. Tavoitteena on tehdä hyvät ohjelmat ja ehjä kokonaisuus. Se riittää sitten, mihin riittää, Versluis toteaa. 

Suomen Taitoluisteluliiton valmennuspäällikkö Satu Niittynen odottaa MM-kilpailuista kauden huipentumaa, jossa luistelijat pääsevät näyttämään oman osaamisensa maailman parhaiden rinnalla. 

– Odotan, että Janna ensikertalaisena ottaa paikkansa naisten sarjassa ja näyttää, mitä osaa. Juulia ja Matthias ovat jo nostaneet riman aika korkealle tämän kauden aikana ja saavuttaneet todella hienoa menestystä. Nyt samaan kaukaloon hyppäävät Euroopan ulkopuoliset parit taistelemaan mitaleista. Odotusarvot ovat aika korkealla, Satu Niittynen sanoo.

Naisten lyhytohjelmakilpailusta paikan vapaaohjelmaan saavuttaa 24 parasta luistelijaa ja jäätanssissa rytmitanssin 20 parasta paria jatkaa vapaatanssiin. Suomella ei ole edustusta pariluistelussa eikä miesten yksinluistelussa

Kilpailusivut: https://www.wfc2023.jp/eng/index.html
Tulokset: http://www.isuresults.com/results/season2223/wc2023/
Lähetykset: YLE TV2 ja YLE Areena


Juulia Turkkila ja Matthias Versluis 10. Montrealin MM-jäällä 23.3.2024
Suomen parit korkealla MM-jäätanssissa 23.3.2024