Kilpailutiedotteet
Taitoluistelun Euroopan mestaruuskilpailut käynnistyivät keskiviikkona Kaunasissa parien lyhytohjelmakilpailulla, jossa Suomea edustivat Milania Väänänen ja Filippo Clerici. Puolitoista vuotta sitten yhteisen uran aloittanut pari sijoittui kilpailussa 16:nneksi pistein 48,23 ja saavutti paikan torstain vapaaohjelmakilpailuun 16 parhaan joukossa.
Lahtelaiselle Väänäselle, 20, arvokilpailuedustus oli toinen, sillä hän on edustanut Suomea vuoden 2022 Tallinnan EM-kilpailussa aiemman parinsa Mikhail Akulovinkanssa. Filippo Clerici, 22, kertoi arvokilpailudebyyttinsä tuoneen jännitystä mukanaan.
Lyhytohjelma alkoi lupaavasti onnistuneella kolmoistwistnostolla ja soolohypyllä. Sitä vastoin kolmoisheittoritti päätyi kaatumiseen ja soolo yhdistelmäpiruetissa oli pientä haparointia.
– Olen todella pettynyt tämän päivän suoritukseen, sillä pystymme paljon parempaan. Ennätyspisteemme ovat paljon korkeammat kuin mitä tänään saavutimme, Väänänen analysoi.
– Saavutimme ensimmäisen tavoitteemme pääsemällä huomiseen vapaaohjelmakilpailuun. Meidän pitää parantaa rutkasti huomiseen, jotta pääsemme takaisin omalle tasollemme, Clerici kertasi tuntojaan.
Lyhytohjelmakilpailun voittivat georgialaiset Anastasiia Metelkina ja Luka Berulava tuloksella 71,30 pistettä. Toiselle sijalle luistelivat saksalaiset Minerva Fabienne Hase ja Nikita Volodin pistein 69,63 ja kolmanneksi Italiaa edustavat Lucrezia Beccari ja Matteo Guarise pistein 67,05.
Keskiviikko jatkuu suomalaisittain miesten lyhytohjelmakilpailulla klo 17.15.
Aikataulu ja tulokset