Kilpailutiedotteet

Taitoluistelun SM-kilpailut: Iida Karhunen ja Matias Heinonen johdossa juniorisarjoissa

Taitoluistelun 2024 Suomen mestaruuskilpailut alkoivat perjantaina juniorinaisten ja -miesten lyhytohjelmakilpailuilla Pirkkolassa Helsingissä. Juniorisarjojen johdossa ovat Lappeenrannan Taitoluistelijoiden Iida Karhunen ja Keravan Luistinseuran Matias Heinonen

– Lyhytohjelmassa oli tavoitteena tehdä kolmoisaxeli, koska olen tehnyt sitä vahvalla onnistumisprosentilla tällä viikolla. Tänään se ei vain onnistunut. Lähden huomiseen vapaaohjelmaan vahvalla asenteella ja päättäväisesti, summasi Matias Heinonen.

Juniorimiesten lyhytohjelmakilpailun toiseksi luisteli Anton Erkama (KeLS) ja kolmanneksi Benjamin Eriksson (PTL)

– Tänään tuli onnistunut suoritus ja olen siitä tosi iloinen. Pitää kuitenkin vielä keskittyä hyvin huomiseen vapaaohjelmaan, iloitsee Iida Karhunen.

Juniorinaisten lyhytohjelmakilpailun toiseksi sijoittui Ulla Nieminen (TapTL) ja kolmanneksi Meea Männikkö (JTL).

Kilpailut jatkuvat lauantaina klo 12.30. Vuorossa ovat junioreiden ja senioreiden jäätanssin rytmitanssi, yksinluistelun ja pariluistelun lyhytohjelmat sekä junioreiden vapaaohjelmakilpailu.


Aikataulu ja tulokset
Liput


Muodostelmaluistelijat avaavat kilpailukautensa Helsingissä 9.10.2024
Tuloksia: Yksinluistelun SM-senioreiden ja junioreiden 1. valintakilpailu 7.10.2024