Kilpailutiedotteet

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis 10. Montrealin MM-jäällä

Maailman kärkeen vahvasti kurkottava jäätanssipari Juulia Turkkila ja Matthias Versluis luisteli Kanadan MM-kilpailuissa kymmenenneksi yhteispistein 192,34. Suomen toinen edustuspari Yuka OriharaJuho Pirinen nousi vapaatanssillaan sijalle 16 pistein 175,99.

Turkkila ja Versluis ovat tammikuun EM-kilpailujen jälkeen hioneet nykytanssia hyödyntävää vapaatanssiaan, ja Montrealissa nähtiin kauden viimeistellyin suoritus. Pari loisti erityisesti upeissa nostoissaan. Sen sijaan twisseleissä Turkkilalle sattui pieni huolimattomuus, ja osassa askelsarjoista pari jäi korkeimmista mahdollisista vaikeustasoista.

Vahvan tanssitaustan omaava suomalaispari pystyi luomaan vapaatanssiinsa maagisen tunnelman, jonka parhaimmaksi osaksi pari koki ohjelman lopun koreografisen askelsarjan.

– Kauden rytmitanssissa meillä on ajoittain ollut ongelmia, mutta tähän vapaaseen meidän on aina helppo laskeutua, koska sen musiikki on niin meidän sisällämme ja se antaa meille rauhan. Koreoaskelsarjassamme pääsimme antamaan kaiken, mitä vielä oli sisällämme.

Tiiviin kilpailukauden tehneet 29-vuotiaat saavat viidensien MM-kilpailujensa jälkeen hetken hengähtää ja lomaillakin, mutta jo toukokuun alussa pari on Roomassa luottokoreografinsa Massimo Scalin luona tekemässä ensi kauden ohjelmiaan.

Yuka Orihara ja Juho Pirinen tekivät historiaa jo rytmitanssiosiossa, kun he nousivat MM-kisojen ensikertalaisina finaaliin. Parin iskukyky oli kohdallaan myös vapaatanssissa.

23-vuotias Orihara ja 28-vuotias Pirinen pitivät vauhdikkaan vapaatanssinsa erinomaisesti hallinnassa ja napsivat elementeistään korkeita vaikeustasoja ja hyviä laatupisteitä. Vain askelsarjassa parilla oli hieman vaikeuksia.

Montrealin yleisö yltyi hurraamaan suomalaisparin riemukkaalle Chicago-ohjelmalle.

– Valmentajamme itse asiassa sanoivat jo ennakkoon, että tämä ohjelma jos mikä voi sytyttää pohjoisamerikkalaisen yleisön, menkää ja tehkää upea show. Me tehtiin se, ja tässä nyt ollaan hymyssä suin, Pirinen tiivisti parin tunnelmat.

– Olen itse asiassa surullinen siitä, että joudumme nyt luopumaan tästä ohjelmasta. Tämä ohjelma on ehdottomia suosikkejani, Orihara lisäsi.

Suomalaisparien menestyksellä Montrealissa on suuri merkitys hyvässä nousussa olevalle suomalaiselle jäätanssille, sillä heidän yhteistuloksensa tuo Suomelle myös ensi vuoden MM-kilpailuihin kaksi jäätanssipaikkaa.

Molemmat Montrealin MM-jäällä loistaneet suomalaisparit valmentautuvat Helsingissä Maurizio Margaglion ja Neil Brownin johdolla.

Montrealin MM-jäätanssin mitaleista käytiin tiukka taistelu. Yhdysvaltain huippupari Madison Chock ja Evan Bates otti toisen peräkkäisen maailmanmestaruuden pistein 222,20, mutta vapaatanssiosion voitti MM-hopealle yhteistuloksissa sijoittunut kanadalaispari Piper GillesPaul Poirier, 219,68. MM-pronssi meni Italiaan Charlene Guignardille ja Marco Fabrille pistein 216,52.

Tulokset: http://www.isuresults.com/results/season2324/wc2024/
Taitoluistelun MM2024-kilpailusivut: https://montreal2024.com


Tuloksia: Junioreiden GP-sarja Kiinassa 14.10.2024
Juulia Turkkila ja Matthias Versluis kolmansia Unkarissa 14.10.2024