Kilpailutiedotteet

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis kirivät Ranskan GP:ssä seitsemänsiksi

Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis pystyivät Ranskan Grand Prixin vapaatanssissa tyylikkään varmaan suoritukseen ja kirivät kokonaiskilpailun seitsemänsiksi pistein 172,48.

Suomalaisparin syksyn ensimmäinen GP-kilpailu alkoi perjantaina painajaismaisesti, kun Turkkila kaatui heti rytmitanssin alussa. Helsinkiläispari joutui lähtemään vapaatanssiin kymmenen kansainvälisen huippuparin kilpailussa kahdeksannelta sijalta.

Schubertin musiikin mukaan soljuvaan vapaatanssiinsa Turkkila-Versluis panostivat kaiken taitonsa ja näyttämishalunsa.

– Onnistuimme hyvin nollaamaan eilisen ja keskittymään tähän päivään. Tuli ehkä vähän väsymystä ohjelman aikana, mutta silti pystyimme painamaan loppuun asti hyvillä fiiliksillä ja luottamaan omaan tekemiseemme, Matthias Versluis kuvasi.

Myös Juulia Turkkila korosti vapaatanssin merkitystä.

– Näin jäi kuitenkin positiivinen maku kilpailusta. Ja yleisö oli tosi läsnä vapaantanssimme aikana, siitäkin tuli hyvä fiilis.

Suomea useissa arvokisoissa edustanutta paria jäi hieman harmittamaan se, että vapaatanssin muutamassa elementissä se ei saavuttanut tavoittelemiaan vaikeustasoja.

– Olemme työstäneet niitä kaksi viikkoa sitten olleesta Nizzan kilpailusta lähtien, mutta emme tänäänkään täydellisesti onnistuneet. Pieniä pisteitä, mutta merkkaavat kokonaistuloksissa paljon.

Pikkuvirheistä huolimatta Suomen pari oli vapaatanssiosiossa viidenneksi paras.

Ranskan Grand Prixin jäätanssikilpailun voitti erittäin kokenut italialaispari Charlene Guignard ja Marco Fabbri pistein 207,95. Kanadalaiset Laurence Fournier Beaudry ja Nikolaj Soerensen ottivat hopeaa, 201,93.

Taitoluistelun Grand Prix on jokasyksyinen kuuden kilpailun sarja, jonne kutsutaan huippuluistelijoita edelliskauden menestyksen perusteella.

Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin toinen GP-kilpailu nähdään Suomessa, Espoossa 25.-27. marraskuuta. Suomella on vahva edustus GP-tason jäätanssissa, sillä myös toisella Suomen jäätanssiparilla, Yuka Oriharalla ja Juho Pirisellä, on paikat kahteen GP-kilpailuun tänä syksynä.

Tulokset


Tuloksia Budapestin kilpailusta 5.12.2022
Helsinki Rockettes voitti Espoossa 4.12.2022