Uutiset ja artikkelit

Yksinluistelun 2. valintakilpailu viikonloppuna Lahdessa

Lahden Isku Areenalla kilpaillaan tänä viikonloppuna lopuista jaossa olevista paikoista joulukuun SM-kilpailuun. Lauantaina kilpaillaan yksinluistelun ja pariluistelun lyhytohjelmakilpailu, jäätanssin junioreiden rytmitanssi sekä noviisien kuviotanssi.

Yksinluistelun 1. valintakilpailu käytiin lokakuun alussa Pirkkolan vastavalmistuneessa jäähallissa, Helsingissä. Ensimmäisestä valintakilpailuista SM-kilpailuihin pääsivät naisista Olivia Lisko, Laura Karhunen, Nella Pelkonen, Oona Ounasvuori, Petra Palmio ja Tilda Liukkonen; miehistä Makar Suntsev ja Jan Ollikainen. Lisäksi loppukilpailupaikan ovat lunastaneet liittohallituksen päätöksellä jäätanssijat Juulia Turkkila-Matthias Versluis ja Daniela Ivanitskiy–David Goldshteyn.

Kotimaisista kärkiluistelijoista Lahdessa nähdään naisten Season Best -tilaston kolmatta sijaa pitävä Emmi Peltonen.

SM-seniorisarjan SM-kilpailupaikkojen jakoperusteet
SM-seniorisarjan SM-kilpailuun saa osallistua 15 kilpailijaa seuraavasti:
Edellisen vuoden SM-mitalisteilla on oikeus osallistua kilpailuihin suoraan ilman valintakilpailuihin osallistumista. Viimeisimmät SM-kilpailut on pidetty vuonna 2020, joten SM-kilpailujen suoraan kisapaikkaan naisista oikeutettuja ovat Emmi Peltonen, Jenni Saarinen ja Linnea Ceder; miehistä Roman Galay, Valtter Virtanen sekä Lauri Lankila ja jäätanssista Yuka Orihara-Juho Pirinen sekä Arina Klinovitskaya-Jussiville Partanen. Muut 12 luistelijaa valitaan SM-valintakilpailuiden tulosten perusteella. Molemmista valintakilpailuista pääsee SM-kilpailuihin kuusi sellaista luistelijaa, joita ei aikaisemmin ole valittu SM-kilpailuihin.

Kilpailun järjestää Lahden Taitoluistelijat ry.

Kilpailun verkkosivu https://www.lahdentaitoluistelijat.fi/kilpailut/omat-kilpailut/yl-pl-jt-sm-seniorit-juniorit-ja-jt/
Aikataulu ja tulokset http://www.figureskatingresults.fi/results/2122/YLSMJUNSEN2vk/index.htm
LIVE-seuranta https://www.skatingfinland.fi/live/
1. valintakilpailun tulokset http://www.figureskatingresults.fi/results/2122/YLSMJUNSEN1vk/index.htm

Tiedotetta päivitetty 11.11.2021 klo 12.17. Daniela Ivanitskiy–David Goldshteyn ovat jäätanssipari.


Marie Lundmark Trophy:ssa mukana muodostelmaluistelun huippumaat 23.11.2021
Rosa Reponen ja Jari Krestyannikov juniorisarjojen voittoon Sloveniassa 21.11.2021