Uutiset ja artikkelit

Muodostelmaluistelun MM-kilpailut 6. – 7.4.2018 Ruotsissa

Muodostelmaluistelun kausi huipentuu MM-kilpailuihin Tukholman Globenissa, joka ensimmäistä kertaa on näyttämönä muodostelman arvokilpailuille. Ohjelmat huippuunsa hioneet Suomen Marigold IceUnity ja Team Unique ovat valmiita kamppailemaan mitaleista, tähtäimessään niistä kirkkain.

Joukkueena FIN 1 edustaa Marigold IceUnity. Joukkue lunasti MM-paikkansa voittamalla Suomen mestaruuden. Voiton jälkeen ohjelmiin on valmentaja Anu Oksasen mukaan tehty pieniä koreografisia lisäyksiä.

– Odotan, että joukkue pystyy kilpailutilanteessa esittämään ohjelmat yhtä hyvin kuin harjoituksissakin. Olemme kasvattaneet rutiinia ja vahvistaneet esittämisen voimaa. Itse tapahtumassa toivon kaiken toimivan mallikkaasti ja asioiden sujuvan ilman mitään suuria yllätyksiä, hän toteaa.

Marigold IceUnity on hallitseva MM-hopeamitalisti ja tähtää maailmanmestaruuteen, joka olisi joukkueelle viides. Edellisen kerran se voitti MM-kultaa vuonna 2014 Gourmayeurissa Italiassa.

Joukkueena FIN 2 edustaa Team Unique. Joukkue lunasti kisamatkansa luistelemalla Season’s Best -tilaston kärkituloksen French Cupissa Ranskassa jo ennen SM-kilpailuja. Valmentaja Mirjami Penttinen kertoo, ettei ohjelmiin ole tehty muutoksia, mutta ne on nyt kehitetty ja hiottu kuosiin, johon hän kertoo niissä tähdänneensä. Viimeistelyssä on panostettu siisteyteen, sujuvuuteen ja ennen kaikkea luistelutaitoon.

– Luotan, että joukkue saa varman mitalin, jos se vain tekee sen, mitä osaa. Mitalin väriä on kuitenkin mahdotonta ennakoida. Pääpaino kilpailussa on kansainvälisen tendenssin mukaisesti luistelutaidoissa, kuten oli jo junioreiden MM-kilpailuissa, hän toteaa.

Team Unique voitti MM-kultaa vuonna 2013 Bostonissa.

Lyhytohjelmat kilpaillaan perjantaina ja vapaaohjelmat lauantaina.

Tapahtuman sivut: http://skatesweden.se/en/wssc2018/

Live stream ISU Skating Channel: http://www.eurovisionsports.tv/isu/

Suomen tuomarina kilpailuissa on Leena Laaksonen ja ISU:n kutsumana data- ja video-operaattorina Anne Fagerström.

 

 


Taitoluistelijoille OKM:n apurahoja 29.5.2020
Olympiakomitean tehostamistuki taitoluistelulle 29.5.2020