Uutiset ja artikkelit

Lauri Lankila jäi parhaastaan junioreiden MM-jäällä

Kevään abiturientti keltanokkana arvokilpailuissa

Taitoluistelun juniorihuiput kilpailevat maailmanmestaruuksista Tallinnassa. Kilpailu alkoi poikien lyhytohjelmakilpailulla, jossa Suomea edusti 19-vuotias Lauri Lankila.

Ensimmäisiin MM-kilpailuihinsa osallistunut Lankila jäi keskiviikkona teknisesti parhaaastaan. Pisteet 41,69 eivät riittäneet vapaaohjelmakilpailuun, johon selvisi kilpailun 24 parasta luistelijaa.

Ohjelman alkuun sijoitettu vaativa kolmoisaxel on sujunut miehen omien sanojensa mukaan vaihtelevasti. Aamuharjoituksissa se kulki moitteettomasti, kuten itse suoritusta edeltävässä lämmittelyssä. Kilpailussa arvokas hyppyelementti jäi kuitenkin ilmalennoltaan etupainotteiseksi ja matalaksi päätyen jään pintaan. Myös soolohypyksi aiottu kolmoisritti jäi kierroksitta.

Sisukas suomalainen puristi kuitenkin kolmesta hyppyelementistä kolmois-kolmois-yhdistelmän laadukkaasti kohdilleen. Lankila analysoi ohjelmaansa rauhallisesti heti suorituksen jälkeen.

– En yleensä muista ohjelmistani heti luistelun jälkeen mitään, joten on vaikea sanoa, mikä hypyissä meni vikaan. Axeli ei nyt vaan lähtenyt oikealle radalleen ja ritin ponnistus lipsahti. Jännityksen piikkiin virheitä ei voi kuitenkaan laittaa. Minua jännitti kilpailut melkein enemmän ennen kisapaikalle saapumista. Aamullakin jännitti enemmän kuin nyt.

Suoritus kaiveli Lankista välittömästi ohjelman jälkeen, mutta yhden tärkeän opin kevään abiturientti koki jo saaneensa.

– Nyt kun arvokilpailukokemus on takana, uskon suorituspaineiden jatkossa helpottavan.

MM-kilpailut jatkuvat suomalaisittain perjantaina tyttöjen lyhytohjelmakilpailulla. Suomea kilpailussa edustaa Porvoon Vera Stolt.

Poikien lyhytohjelman tulokset http://www.isuresults.com/results/season1920/wjc2020/SEG001.htm
Kaikki tulokset ja aikataulut http://www.isuresults.com/results/season1920/wjc2020/


Kesäkuun Sähkäri 29.6.2020
Taitoluisteluseuroille myönnettiin koronatukea 22.6.2020