Uutiset ja artikkelit

SM-valintakilpailu Tampereella 8.-9.12.

Muodostelmaluistelijoiden tiukka taisto MM-edustuksista jatkuu Tampereella 8.–9. joulukuuta, kun vuorossa on toinen SM-valintakilpailu.

Seniorijoukkueet tavoittelevat kahta edustuspaikkaa 12.–13. huhtikuuta käytäviin MM-kotikisoihin Helsinkiin. Suomen Taitoluisteluliiton kriteerien mukaisesti Suomen mestariksi maaliskuussa luisteleva joukkue nimetään automaattisesti edustajaksi MM-jäälle. Toinen edustuspaikka annetaan valintahetkellä korkeimman Season´s Best -pistepotin (SB) haltijalle. Seniorijoukkueet jahtaavat edustukseen oikeuttavia huippupisteitä käytännössä katsoen koko kauden: SM-valintakilpailuissa, kansainvälisissä kilpailuissa ja SM-kilpailuissa.

Lokakuun lopussa luistellun ensimmäisen valintakilpailun jälkeen helsinkiläisjoukkueiden keskinäistä kilpailua johtaa hiuksenhienosti Marigold IceUnity, hallitseva maailmanmestari, ennen Helsinki Rockettesia ja Team Uniquea. Espoolainen Lumineers on neljäntenä.

Seniorijoukkueiden ohella jännitysnäytelmää käydään 12 juniorijoukkueen kesken. Junioreilla on oma kriteeristönsä kahteen MM-edustuspaikkaan, mitkä nekin perustuvat SB-pisteisiin. Hallitseva Suomen mestari Kaarinan Dream Edges on pistetilaston kärkijoukkue ennen Tampereen kilpailua. Perässä seuraavat helsinkiläiset Team Fintastic ja Musketeers.

Siinä, missä senioreissa ja junioreissa jokainen kahteen valintakilpailuun osallistuva joukkue selvittää tiensä varsinaiseen SM-kilpailuun, käydään noviiseissa kilpailua SM-kisoihin oikeuttavista paikoista. SM-noviisijoukkueita on mukana 18, vain 12:lle on paikka SM-kilpailuun.

Tampereella nähdään viikonlopun aikana 34 joukkuetta ja niiden lähes 700 luistelijaa. Muodostelmaluistelun suosio on Suomessa suurempaa kuin missään muualla. Maassamme harjoittelee 182 joukkuetta, joka on eniten koko maailmassa. Suosiosta kertoo myös se, että MM2019-kotikisojen liput myytiin loppuun tunnissa. Suomi on voittanut lajin maailmanmestaruuden senioreissa yhdeksän kertaa.

 

Näin seuraat kilpailua:

SM-valintakilpailu aikataulu ja tulokset: http://www.figureskatingresults.fi/results/1819/MLSM2VK_TapTL/index.htm

Live Stream: www.skatingfinland.fi/live

Suomen Taitoluisteluliiton arvokisojen valintakriteerit: https://www.stll.fi/maajoukkue/arvokilpailujen-valintakriteerit/muodostelmaluistelu/

Season´s Best -taulukko: https://www.stll.fi/maajoukkue/seasonbest/season-best-muodostelmaluistelu/

Kilpailun järjestää Tappara Taitoluistelu: http://taitoluistelu.tappara.fi/

 

 


Laatuleirejä pukinkonttiin! 13.12.2018
Marigold IceUnity niukasti voittoon Tampereella 9.12.2018