Uutiset ja artikkelit

Linnea Ceder sijalta 13 junioreiden MM-vapaaseen

Linnea Ceder luisteli hallitun, tosin pikkuhelpotuksia sisältäneen lyhytohjelman taitoluistelun junioreiden MM-kisoissa Tallinnassa lauantaina ja jatkaa sijalta 13 juniorityttöjen vapaaohjelmaan. Cederin lyhytohjelmapisteet olivat 56,34.

Jo kolme vuotta sitten Suomea junioreiden MM-kisoissa Suomea edustanut mutta viimeiset kaksi kautta puhtaasti naisten sarjassa kilpaillut Linnea Ceder palasi tällä viikolla ottamaan mittaa maailman junioritasosta.

– Tällä hetkellä junioreilla on erityisesti teknisesti aivan huikea taso, totesi 19-vuotias Ceder.

Tallinnassa tyttöjen kilpailussa kärjessä on Yhdysvaltain 15-vuotias Isabeau Levito pistein 72,50. Lyhytohjelman kärkikaartiin kuului myös Etelä-Korean tyttöjen erittäin lahjakas trio, jossa kaikki nakuttivat yli 60 pisteen tulokset täysin puhtailla ohjelmillaan.

Linnea Ceder kuvaa oman lyhytohjelmasuorituksensa tunnelmia kaksijakoisesti.

– Totta kai oli todella kiva päästä jäälle ja luistelemaan. Mutta mukana oli myös jännitystä ja itseluottamuksen puutetta. Ehkä sen takia en saanut suoritukseeni ihan sellaista rentoutta, jota tavoittelin.

Lyhytohjelmansa avaukseksi Cederin oli tarkoitus tehdä kolmoislutzin ja kolmoistulpin yhdistelmä, mutta lutzin huonon alastulon vuoksi tulpissa oli pakko tyytyä kahteen kierrokseen. Kahdessa ohjelman pirueteista sattui huolimattomuusvirheitä ja niistä jäi tavoiteltu vaikeustaso puuttumaan.

– Ja se jos mikä on ehdottomasti korjattava vapaaohjelmassa. Turha antaa pisteitä pirueteista pois näin turhaan. Vapaaohjelmassa aion luistella aivan täysillä!

Juniorityttöjen vapaaohjelma luistellaan sunnuntaina 17.4. klo 15.45 alkaen.

Tulokset: http://www.isuresults.com/results/season2122/wjc2022/


Tämän kauden suoratoistettavat kilpailut 28.9.2022
SeuraTeamsin materiaalit julki 27.9.2022