Uutiset ja artikkelit

Muodostelmaluistelun MM-kilpailun liput kuumille kiville

Suomen Taitoluisteluliitto osasi odottaa yleisöryntäystä keväällä Helsingissä käytävien muodostelmaluistelun MM-kotikisojen lipunmyyntiluukulla. Kun kaksipäiväinen tapahtuma myytiin loppuun käytännössä katsoen tunnissa, aiheutti se järjestäjille positiivisen päänvaivan. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan.

Kun muodostelmaluistelun MM-kotikilpailun All Event -lipunmyynti käynnistyi maanantaiaamuna yhdeksältä, myytiin Helsingin Jäähalli saman tien täyteen, muutamaa piippuhyllyn hajapaikkaa lukuun ottamatta. Myytävää lyhyt- ja vapaaohjelmakilpailuun oli yhteensä 12 000 paikkaa.

– Ounastelimme, että tapahtuma myy hyvin, mutta kyllä näin valtava suosio yllätti meidät pahemman kerran. Kunpa voisimmekin järjestää ylimääräisen keikan, kuten suosituimmat muusikot tekevät, mutta ikävä kyllä se ei ole lajissamme mahdollista, Suomen Taitoluisteluliiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo summaa.

Suomen Taitoluisteluliitto tiedusteli jo varhain suurempaa hallia käyttöönsä, mutta esim. Hartwall Arenalla oli jo muita tapahtumavarauksia, joten se ei tullut kyseeseen. Edellisen kerran, vuonna 2011, kun lajin MM-kilpailu käytiin Suomessa, pullistelivat Helsingin Jäähallin katsomot jo tuolloin lajifaneista. Muodostelmaluistelun suosio on nimittäin Suomessa huikeampaa kuin missään muussa maassa. Suomessa harjoittelee 182 muodostelmaluistelujoukkuetta, joka on eniten koko maailmassa. Suomalaiskannattajat ovat lisäksi aktiivista porukkaa; sinivalkoiset liput valtaavat suuren osan katsomoista ympäri maailman järjestetyissä MM-kilpailuissa. Eikä mistään pienestä kilpailuista ole suinkaan kyse, sillä lajin MM-kilpailuissa kilpailee vuosittain noin 500 urheilijaa, 20 maasta.

Yksi syy suosioon on luonnollisesti suomalaisjoukkueiden menestys. Vuodesta 2000 järjestetyistä lajin MM-mittelöistä Suomi on kahminut yhteensä 9 kultaa, 8 hopeaa ja 5 pronssia. Marigold IceUnity, joka on hallitseva maailmanmestari, on voittanut kullan viidesti, Helsinki Rockettes kolmesti ja Team Unique kerran. Suomella on vuosittain MM-edustuspaikka vain kahdelle joukkueelle. Maalikuussa käytävien SM-kisojen voittaja valitaan suoraan MM-edustajaksi. Toiseksi joukkueeksi valitaan korkeimman Season´s Best pistepotin haltija.

Muodostelmaluistelun MM-kilpailut Helsingissä 12.–13.4.2019.

www.helsinki2019.fi

Lehdistötiedote 10.10.2018

 

 


Laatuleirejä pukinkonttiin! 13.12.2018
Marigold IceUnity niukasti voittoon Tampereella 9.12.2018