Uutiset ja artikkelit

Vade Virtanen valmisti paikan MM-kilpailuihin

Suomi pystyy lähettämään maaliskuun lopun taitoluistelun MM-kisoihin naisen ja jäätanssiparin lisäksi miesedustajan. Kokoonpano varmistui lauantai-iltana Hollannin Haagissa, kun pahasti sairaana luistellut Valtter Virtanen osoitti suomalaista sisua ja keräsi vaadittavat MM-pisterajat.

Taitoluistelussa maiden MM-kisat ovat nykyisin tiukkojen, lajin teknistä osaamista osoittavien minimipistetulosten takana. Suomalaisittain erityisen vaikeita saavuttaa ovat olleet miesluistelijoiden tekniset pisteet. Suomi ei kuulu miesluistelun teknisten taitureiden kasvattajamaihin.

Tämän kevään taitoluistelun MM-kisoissa Milanossa 19.-25. maaliskuuta suomalaismies on jälleen MM-jäällä. Valtter Virtanen luisteli viimeisessä mahdollisessa näytönpaikassaan lauantaina kansainvälisessä Challenge Cupissa Hollannissa lyhytohjelmapisteiden teknisten rajan reilusti rikki.

Virtasen yhteispisteet lyhtyohjelmasta olivat 68,31, joilla hän on kilpailussa neljäntenä. Tekniikassa hän ylitti MM-rajan lähes kolmella pisteellä.

Virtanen luisteli tuloksensa sairaana.

– Meillä on Oberstdorfissa paha influenssaepidemia, ja myös meidän lääkäritiimistä on osa ollut sairaana. En vielä tiedä, pystynkö luistelemaan sunnuntaina vapaaohjelman, mutta jos en, asialle on syynsä. Terveys aina ensin, Saksassa lääkärinä työskentelevä Virtanen köhisi lyhytohjelman jälkeen kuulumisensa.

Virtasen lyhytohjelma sisälsi erinomaiset kolmoishyppyjen yhdistelmän, kolmoisritin ja kaksoisaxelin. Virtanen tunnetaan erityisesti piruettien taitajana, ja kaikki hänen lyhytohjelmansa piruetit olivat korkeinta tasoa.

Kilpailua johtaa ennen sunnuntain vapaaohjelmaa Ranskan Adrien Tesson, 77.76.

Tulokset

 


Uudet kriteerit jäsenseuraksi aikoville 27.5.2020
Save the date: Finlandia Trophy Espoo 2020 27.5.2020