Uutiset

Suntsev ennätyspisteisiin – Ounasvuori 11. Itävallassa

Oona Ounasvuori säilytti lyhytohjelman 11. sijoituksensa myös kokonaistuloksissa Itävallan Grazissa viikonloppuna käydyssä taitoluistelun Challenger-sarjan kilpailussa. Helsinkiläisen vapaaohjelman kohokohtia olivat vaikeat kolmoishypyt lutz ja flippi, jotka hän esitti niin yhdistelmissä kuin soolohyppyinäkin. Sen sijaan helpommissa hypyissä sattui pieniä virheitä. 

Ei ollut mikään kauden paras kilpailu, mutta sain tänäänkin tehtyä ohjelmaan aika paljon hyviä asioita. Vaikeustasoa löytyy ohjelmasta aika paljon, Ounasvuori kertoi.

Ounasvuoren pisteet (149.23) jäivät matalammiksi kuin kauden aiemmissa kisoissa. Hän kuitenkin johtaa tällä hetkellä naisten kotimaista EM-valintarankingia, johon lasketaan kahden parhaan kilpailun yhteenlasketut pisteet. 

Linnea Cederin kokonaispisteet 136,38 riittivät Itävallassa sijaan 19. Ounasvuoren tapaan myös Ceder suoriutui kolmoislutzista ja -flipistä mallikkaasti, mutta ohjelman loppuosaan mahtui helpotuksia muissa hypyissä. 

Huomaa että kisoja on jo alla aika monta tänä syksynä. Nyt käännän katseeni kohti SM-kilpailuja ja niihin valmistautumista. Olen ensin Suomessa hetken ja parin viikon päästä menen harjoittelemaan Pietariin, Ounasvuori kommentoi. 

En ole tyytyväinen, mutta ei se ihan floppikaan ollut. Tästä on hyvä jatkaa ja lähteä rakentamaan, Ceder kommentoi.  

Ceder kilpailee seuraavan kerran joulukuun alussa Zagrebissa Challenger-sarjan kisassa. 

Tavoitteena on päästä takaisin omalle tasolleni. Otan vain rauhassa kisan kerrallaan ja päivän kerrallaan, ja toivottavasti jonain päivänä ne temput napsahtavat kohdalleen, kertoo Ceder. 

Kilpailun voiton vei Japanin Wakaba Higuchi, joka oli kuitenkin lauantain vapaaohjelmaosiossa vasta neljäs.  
 
Makar Suntsev luisteli miesten kilpailussa uudet vapaaohjelman ennätyspisteensä 110,95. Ohjelmaan mahtui viisi onnistunutta kolmoishyppyä ja yksi kaatuminen kolmoisritissä. 

Ihan hyvin meni. Vapaaohjelmasta tuli uusi ennätys, se oli hyvä parannus. Iso osa tavoitteista täyttyi, mutta en näyttänyt ihan kaikkea mitä olisin halunnut, Suntsev kertoi. 

Suntseville Itävallan kisa oli jo seitsemäs startti tänä syksynä, ja ensi viikolla ohjelmassa on vielä Tallinn Trophy Virossa. 

 Hyvä vaan että pääsee kisaamaan. Koko viime kaudella oli yhteensä ehkä vain viisi kilpailua. 

Kotkalaisen yhteispisteet 169,35 riittivät lopputuloksissa 21. sijaan. Kisan voittoon luisteli yllättäen georgialainen Nika Egadze, joka oli lyhytohjelman jälkeen vasta 12. 


Lokakuun Sähkäri 10.10.2024
Tuloksia: Yksinluistelun SM-senioreiden ja junioreiden 1. valintakilpailu 7.10.2024