Uutiset ja artikkelit

Turkkila-Versluis ja Virtanen MM-kisarajajahdissa Saksassa

Jäätanssijat Juulia Turkkila  – Matthias Versluis sekä yksinluistelija Valtter Virtanen tavoittelivat lyhyttanssin ja -ohjelman MM-kilpailuiden teknisiä pisterajoja Bavarian Open –kilpailuissa Saksassa, mutta kummallekin jäi tavoite harmillisesti saavuttamatta tässä kilpailussa.

Turkkila-Versluis luisteli lyhyttanssin kuudenneksi pistein 53,28. Teknisiä pisteitä kertyi 27,78, kun MM-kisan raja on vähintään 30 pistettä.

– Ohjelman alku tuntui tosi hyvältä, mutta sitten ensimmäiseen twizzeliin Juulialle sattui horjahdus, kertasi Versluis.
– Ohjelma tuntui kuitenkin meidän tämän kauden parhaalta ohjelmalta, joten olen hiukan pettynyt pisteisiin.

Valtter Virtanen, joka sijoittui juuri päättyneissä EM-kilpailuissa 19. tilalle, oli tehnyt lyhytohjelmaansa taktisia muutoksia jättämällä neloistulpin, riskielementin, pois ja laittanut sen tilalle kolmoislutzin. Ohjelma ei sujunut tänään kuitenkaan ihan suunnitelmien mukaan.

– Alun kolmoislutz jäi vain kaksoislutziksi, joten vaikka kaikki muu ohjelmassa meni aivan nappiin, teknisen pistesaldo ei riitä MM-kisapaikkaan, Virtanen harmitteli.

Virtanen tarvitsee lyhytohjelmasta vähintään 34 pistettä voidakseen tavoilla MM-kisapaikkaa ja nyt Oberstdorfin kisasta pisteitä irtosi teknisestä osiosta 29,23.  Koko lyhytohjelman pistesaldo oli 62,65.

Sekä Virtasella että Turkkila-Versluisilla on vielä muutama mahdollisuus saavuttaa MM-kisaraja tällä kaudella. Virtasella kisakausi jatkuu seuraavaksi PM-kilpailuissa Rovaniemellä ja jäätanssijat kisaavat viikon päästä Italiassa.

Kilpailuun osallistui myös toinen suomalaisjäätanssipari Monica Lindfors – Juho Pirinen, jotka paransivat omaa lyhyttanssin piste-ennätystään kolmella pisteellä. Lindfors – Pirinen on kilpailussa seitsemäntenä pistein 48,14. Jäätanssikilpailua johtaa Italian Jasmine Tessari – Francesco Fioretti pistein 60,78.

Miesten kisaan osallistui myös Suomen Roman Galay, joka osallistui kolmansiin kilpailuihinsa loukkaantumisen ja reilun vuoden mittaisen kisatauon jälkeen. Hän luisteli  yhdeksänneksi pistein 56,09.  Miesten kilpailuja johtaa niinikään Italian Maurizio Zandron pistein 73,62.

Tulokset


Trophy d´Ecosse/tulokset (ml) 14.2.2018
Muodostelmaluistelun (jun) MM-joukkueet nimetty 13.2.2018