Uutiset ja artikkelit

Suomeen muodostelmaluistelun Challenger-sarjan osakilpailu

Kansainvälinen luisteluliitto ISU on 6. huhtikuuta pitämässään kokouksessa myöntänyt Suomelle muodostelmaluistelun Challenger-sarjan osakilpailun. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä muodostelmaluistelun Challenger-sarjan kilpailu järjestetään Turussa 14.–17. tammikuuta 2021. Suomen Taitoluisteluliiton isännöimän tapahtuman paikallisena tukena toimii Kaarinan Taitoluistelijat ry.

Muut osakilpailut käydään tulevalla kaudella Honkongissa 27.–28. marraskuuta tai 4.–5. joulukuuta, Irvinessä 10.–13. joulukuuta, Gdanskissa 17.–19. joulukuuta ja Salzburgissa 21.–23. tammikuuta.

ISU toi Challenger-sarjan muodostelmaluisteluun ensimmäisen kerran kaudella 2019–2020. Suomalaisjoukkueet menestyivät sarjassa erinomaisesti. Sarjan voittoon luisteli Team Unique ennen toiseksi sijoittunutta Marigold IceUnitya. Helsinki Rockettes oli sarjan neljäs ja Lumineers kymmenes.

Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Laura Raitio iloitsee Kansainvälisen luisteluliiton päätöksestä käynnistää Challenger-sarja myös muodostelmaluistelussa.

– On hienoa, että Kansainvälinen luisteluliitto myönsi tämän kansainvälisesti arvostetun muodostelmaluistelukilpailun Suomen Taitoluisteluliitolle. Olemme lisäksi iloisia siitä, että voimme tuoda tapahtuman Turkuun ja että saamme järjestelyissämme paikallista apuvoimaa Kaarinan Taitoluistelijat ry:ltä.

Vastaava sarja taitoluistelun puolella on ollut käynnissä kaudesta 2014–2015 lähtien. Lokakuinen Finlandia Trophy Espoo -kilpailu on ollut vuosittain yksi sarjan osakilpailuista. ISU vahvistaa alkavan kauden taitoluistelun Challenger-sarjan järjestäjämaat kokouksessaan 16. huhtikuuta.


Lokakuun Sähkäri 30.10.2020
KIHU:n valmentajakysely on julkaistu 28.10.2020