Uutiset

Synchro Tour vahvistamaan suomalaista huippumuodostelmaluistelua

Muodostelmaluistelun Synchro Tour on Suomen Taitoluisteluliiton ja viiden taitoluisteluseuran järjestämä uusi kilpailusarja SM-senioreille ja -junioreille. Espoo Synchronized Skaters, Helsingfors Skridskoklubb, Helsingin Luistelijat, Helsingin Taitoluisteluklubi ja Kaarinan Taitoluistelijat yhdessä liiton kanssa haluavat edistää muodostelmaluistelun kaupallisuutta, lisätä lajin kiinnostavuutta sekä laajentaa lajin näkyvyyttä median eri kanavissa.

– Kaupallisuus vaatii myös tunnettuuden kannalta leveämmät hartiat, joiden varaan pystymme rakentamaan aikaisempaa näkyvämpiä kumppanuuksia. Synchro Tour syntyi näiden ajatusten pohjalta, yhdessä olemme kaupallisestiarvokkaampi ja näkyvämpi kokonaisuus, kertoo Ville Vairinen Kaarinan Taitoluistelijoista.

Sponsor Insightin tutkimus, jonka mukaan muodostelmaluistelu kiinnostaa 750 000 suomalaista, tukee ajatusta kasvattaa lajin näkyvyyttä. 

Suomen Taitoluisteluliiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo kertoo, että seurojen välinen yhteistyö on ollut avainasemassa uutta sarjaa suunniteltaessa. 

– Seurat ovat työskennelleet intohimoisesti vapaaehtoisvoimin yhteisen tavoitteen eteen. Muodostelmaluistelulla on lajina paljon potentiaalia. Harrastajia on ympäri Suomea, ja joukkueiden taitotaso ja menestys arvokisoissa on ehdotonta maailman huippua.

Mukana Synchro Tourilla on neljä SM-seniorijoukkuetta ja kymmenen SM-juniorijoukkuetta. Synchro Tour koostuu kuudesta osakilpailusta, joista kaksi on poikkeuksellisesti iltakilpailuja. 

– Joukkueille uudet iltakilpailut antavat lisää esiintymismahdollisuuksia yleisön edessä. Uskomme, että uudet lyhyemmät kilpailutapahtumat arki-iltoina ovat myös yleisölle kiinnostavia, Lumineers-joukkueen valmentaja Liisa Lakela toteaa.

Synchro Tour näytetään skatingfinlandlive.fi- ja Ruutu+ -kanavilla. Sanoma Media Finland Oy / Nelonen Media ja Suomen Taitoluisteluliitto ovat tehneet yhteistyösopimuksen kaudelle 2023–2024, joka kattaa myös Synchro Tour -sarjan.

Hallitsevan muodostelmaluistelun MM-hopeamitalistijoukkueen Helsinki Rockettesin valmentaja Kaisa Arrateig muistuttaa, että Suomen taso muodostelmaluistelussa takaa maailman parhaat joukkueet jäällä. 

– Toivottavasti Synchro Tour houkuttelee mukaan yhteistyökumppaneita, joiden avulla voimme kehittää lajia ja kaikkia joukkueita.

Joukkueet keräävät osakilpailuista pisteitä, ja Synchro Tourin voittaja ratkeaa SM-kilpailujen jälkeen, joka on sarjan viimeinen osakilpailu. Tulevaisuudessa voittajille on tarkoitus jakaa rahapalkintoja, joiden suuruus riippuu siitä, miten sponsorien hankinnassa onnistutaan.

Synchro Tour -osakilpailut: 
7.10.2023 Finlandia Trophy Espoo lyhytohjelmakilpailu (seniorit), Espoo 
4.–5.11.2023 SM-sarjojen 1. valintakilpailu (seniorit ja juniorit), Helsinki 
9.–10.12.2023 SM-sarjojen 2. valintakilpailu (seniorit ja juniorit), Helsinki 
22.11.2023 iltakilpailu (seniorit ja juniorit), Helsinki 
27.11.2023 iltakilpailu (seniorit ja juniorit), Helsinki 
24.–25.2.2024 SM2024-kilpailu (seniorit ja juniorit), Turku 
 
Synchro Tour -verkkosivut https://www.synchrotourfinland.fi/  
Instagram @synchrotourfinland  


Taitoluistelukirje ilmestynyt 17.5.2024
Taitoluistelun Tuki ry:n tuet kaudelle 2024–2025 15.5.2024