Uutiset ja artikkelit

Lindfors hyvissä asemissa olympiakarsinnassa

Viveca Lindfors esiintyi edukseen Oberstdorfissa käytävässä olympiakarsinnassa sijoittuen lyhytohjelmakilpailussa viidenneksi. Oberstdorfin Nebelhorn Trophyssa on jaossa viimeiset maapaikat Pyeongchangin olympialaisiin – naisissa paikkoja jaetaan kuusi.

Lindfors on olympiakarsijoiden joukossa kuitenkin neljäntenä, sillä kilpailussa kolmantena olevalla Saksalla (Nathalie Weinzierl) on jo maapaikka lunastettuna viime kevään MM-kilpailusta.

Espoon Jäätaitureita edustavan Lindforsin meno oli jännityksestä huolimatta laadukasta ja päättäväistä. Hän onnistui mm. alun vaativassa kolmoistulppi-kolmoistulppi-yhdistelmässä ja kaksoisakselissa. Myös pirueteilla hän ansaitsi itselleen kelpo pistepotin, sillä ne olivat arvioitu korkeimmalle eli nelostasolle. Loppuohjelman kolmoislutzin alastulo sen sijaan epäonnistui. Lindfors ansaitsi tuomaristolta 53,75 pistettä jääden omasta lyhytohjelman ennätyksestään ainoastaan 1,86 pistettä.

-Tänään oli vähän tärinää jaloissa, mutta olen ihan tyytyväinen. Pisteet olivat ihan ok, vaikka parannettavaa vielä jäi. Minulta löytyy potentiaalia paljon parempaankin.

Kilpailun kärjessä on Australian Cailani Kraine pistein 58,02.

Naisten vapaaohjelma luistellaan lauantaina, jolloin selviää myös, saako Suomi olympialaisiin maapaikan naisten taitoluisteluun. Tänään vapaaohjelmassa kilpailee Valtter Virtanen ja huomenna lauantaina jäätanssijat Cecilia Törn-Jussiville Partanen. Törn-Partanen on niin ikään hyvissä asemissa, viidentenä.

Tulokset ja aikataulut

http://www.isuresults.com/results/season1718/csger2017/


Taitoluistelijoille OKM:n apurahoja 29.5.2020
Olympiakomitean tehostamistuki taitoluistelulle 29.5.2020