Uutiset ja artikkelit

Suomeen hopea ja pronssi muodostelman junioreiden MM-kilpailuista

Suomen Team Fintastic voitti hopeaa ja Musketeers pronssia dramaattisiakin käänteitä saaneissa muodostelmaluistelun junioreiden MM-kilpailuissa Kanadan Missisaugassa. Voiton vei Venäjän Junost.

Kilpailua lyhytohjelmien jälkeen johtaneen Venäjän Crystal Icen vapaaohjelma romuttui kaatumisten sumaan. Juuri ennen läpimenoa sattunut luistelijan kaatuminen ja hänen myöhästymisensä paikaltaan läpimenossa sekoitti koko elementin, mikä johti neljän luistelijan kaatumiseen. Kaiken kaikkiaan joukkueen pistesaldoa rokotti kaatumisineen yhdeksän vähennyspistettä. Ennakkosuosikiksi noussut joukkue sijoittui lopulta vapaaohjelmassa yhdeksänneksi ja kokonaistuloksissa kahdeksanneksi.

Venäjän kakkosjoukkue Junost nousi vapaaohjelmallaan selvään voittoon. Joukkue keräsi vapaaohjelmastaan pisteet 106,49 ja kokonaispisteet 168,83.

Suomen Team Fintastic luisteli vapaaohjelmansa Rush vahvasti, mutta suoritusta rasittivat kaksi kaatumista. Joukkue sai vapaaohjelmasta pisteet 96,51, joilla se oli vapaaohjelmissa kuudes. Hyvät pisteet ja kolmostila lyhytohjelmassa nostivat sen kuitenkin kokonaiskilpailussa hienosti hopealle kokonaispistein 158,06. Joukkue on nyt saavuttanut hopean kaikissa junioreiden MM-kilpailuissa, jotka Missisaugassa olivat järjestyksessään kolmannet.

– Hopea oli tänään hyvä saavutus varsinkin, kun ohjelmaan tuli muutama harmillinen kaatuminen. Epäonniset tapahtumat eivät mene hermoilun piikkiin, sillä tytöt lähtivät tosi rohkeasti suoritukseensa, mutta tällaista vain tapahtuu urheilussa. Olemme todella tyytyväisiä tulokseen, valmentaja Kaisa Arrateig summasi kilpailun.

Maailmanmestaruuttaan puolustanut Musketeers saavutti tällä kertaa pronssa. Se luisteli vapaaohjelmansa Jääkuningattaret ilman kaatumisia ja oli vapaaohjelmien viides pistein 98,52. Kokonaispisteet 156,24 nostivat joukkueen palkintokorokkeelle ja pronssille. Näin myös Musketeers on ollut mitaleilla kaikissa MM-kilpailussa kahdella kullalla ja nyt saavutetulla pronssilla.

Ennakolta ei valmentaja Anu Oksanen olisi uskaltanut ihan näin hienoa suomalaistulosta odottaa. – Tämä kuitenkin kertoo, että mitä tahansa harjoituksissa tapahtuukaan, tuloksen ratkaisee onnistuminen kisatilanteessa. Musketeersin tytöt tekivät niin hyvän vapaaohjelman kuin ikinä osaavat. Olen todella tyytyväinen heidän suoritukseensa. Nousimme neljänneltä tilalta ja nyt on  pronssia tuliaisiksi kotiin.

Kanadan kilpailuista lähtien myös junioreiden MM-kilpailut luistellaan vuosittain.

Tulokset: http://www.isuresults.com/results/season1617/wjcsys2017/index.htm


Taitoluistelijoille OKM:n apurahoja 29.5.2020
Olympiakomitean tehostamistuki taitoluistelulle 29.5.2020