Uutiset

FBMA Trophy, Abu Dhabi, 5.-7.1. /tuloksia

FBMA Trophy, Abu Dhabi, 5.-7.1.

Emmi Peltonen FBMA Trophyn ylivoimaiseen voittoon Abu Dhabissa

Emmi Peltonen luisteli lauantaina iltapäivällä Abu Dhabissa kirkkaasti kansainvälisen FBMA Trophyn voittoon. Kotimaassa Etelä-Vantaan Taitoluistelijoita edustava Peltonen sai vapaaohjelmastaan 94,15 pistettä, ja yhteispisteet 152,73 siivittivät luistelijan kokonaiskilpailun ylivoimaiseksi ykköseksi ennen Itävallan Kerstin Frankia (136,51) ja Slovenian Dasa Grmia (130,74).

Peltosen ohjelma ja tulkinta olivat jälleen laadukkaat, vaikka hyppyelementteihin jäi hieman parantamisen varaa. Ohjelman alkuun suunniteltu kolmoistulppi jäi kaksoiseksi, sitä seuraava kolmoislutz niin ikään vain kahteen kierrokseen. Ritit onnistuivat, kuten myös akselit sekä yhdistelmässä että soolohyppynä. Kolmoissalchow päättyi kaatumiseen, mutta piruetit ja askelsarja olivat taattua laatua.

–          Kilpailun verryttely meni osaltani nappiin, mutta odotus ennen kilpailuvuoroa tuntui pitkältä, koska luistelin ryhmän viimeisenä. Alussa tuntui, etten ollut aivan valmis, mutta loppua kohti ohjelma sujui erinomaisesti. Kokonaisuudesta jäi hyvä fiilis ja tästä on hyvä mennä eteenpäin kohti EM-kilpailuja. Ennen EM-kilpailuja hiotaan ohjelmia vielä vähän ja sitten vain treeniä, kertoi Peltonen kilpailun jälkeen.

Jenni Saarinen osoitti hänkin venymistä vapaaohjelmassaan. Tamperelainen ansaitsi vapaaohjelmastaan pisteet 86,82. Hänen vapaaohjelmansa arvioitiin kilpailun toiseksi parhaaksi, mutta lyhytohjelman pieni haparointi verotti kilpailun kokonaispisteitä, ja Saarinen sijoittui lopulta neljänneksi pistein 126,39. Saarinen oli ohjelman jälkeen hyvillä mielin, vaikka myös vapaaohjelma sisälsi pieniä helpotuksia hyppykokonaisuuteen, ja ohjelman loppupuolelle sijoitettu kaksoisaksel jäi puuttumaan.

–          Olen vapaaohjelmaani melko tyytyväinen. Sain tehtyä kolmoisritin, jonka olen vasta ottanut uudelleen kilpailuohjelmaan mukaan. Ohjelmaan mahtui siis kolme kolmoishyppyä, mistä olen iloinen. Luistelu tuntui tänään hyvältä, kertoi Saarinen tuoreeltaan suorituksen jälkeen.

Kilpailun tulossivu: http://uaeisf.com/results/2017/CAT008RS.HTM

________________________________________________________

Emmi Peltonen puhtaalla lyhytohjelmalla MM-pisterajan yli

Tuore Suomen mestari Emmi Peltonen luisteli Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa luisteltavassa FBMA Trophyssa reilusti lyhytohjelmakilpailun kärkeen uusin ennätyspistein 58,58. Samalla saivat kyytiä myös kevään MM-kilpailuun vaadittavat tekniset pisterajat, jotka Peltonen selvitti yli viiden pisteen marginaalilla. Peltonen keräsi ohjelmastaan teknisiä pisteitä 32, kun raja MM-kilpailuihin on 27 pistettä. Hän on jo aiemmin saavuttanut MM-edustukseen vaadittavat vapaaohjelman pisterajat.

Etelä-Vantaan Taitoluistelijoita kotimaassa edustava Peltonen luisteli tyylikkään, puhtaan lyhytohjelman. Hypyt olivat laadukkaita: Kolmoistulppi-kolmoistulppi, kolmoisritti ja tukeva kaksoisaxel sujuivat varmoin ottein.

–          Olen todella tyytyväinen suoritukseeni tänään. Uudet ennätyspisteet ja samalla MM-kisojen pisterajat. Harjoitukset menivät aika lailla nappiin, ja olo oli ohjelmaan lähtiessä hyvin itsevarma, kertoi Peltonen iloisena suorituksen jälkeen.

Kilpailun toinen suomalainen, Kooveetä kotimaassa edustava Jenni Saarinen, luisteli lyhytohjelman seitsemännelle sijalle pistein 39,57. Saarinen oli suorituksen jälkeen pettynyt. Ensimmäinen kolmoistulppiyhdistelmä typistyi kaatumiseen, ja salchow jäi kahteen kierrokseen. Saarinen luisteli ohjelmansa rutiinilla loppuun asti, mutta pisteet jättivät toivomisen varaa.

–          Harjoitukset ja kuuden minuutin verryttely sujuivat tosi hyvin, mutta kilpailusuoritukseen ei voi olla tyytyväinen, hän viestitti tuoreeltaan lyhytohjelmakilpailun jälkeen.

Naisten kilpailun vapaaohjelmat luistellaan lauantaina 7. tammikuuta.

Naisten kilpailun lyhytohjelmatuloksia:

1. Emmi Peltonen, FIN 58,58
2. Kerstin Frank, AUT 52,29
3. Aiza Mambekova, KAZ 46,44
7. Jenni Saarinen, FIN 39,57

Noviisityttöjen sarjassa vapaaohjelmat luisteltiin perjantaina 6.1. Suomen Sonja Rosqvist luisteli kokonaiskilpailun kuudenneksi pistein 74,42. Hän ansaitsi vapaaohjelmastaan pisteet 48,09. Noviisityttöjen sarjassa kilpaili 13 luistelijaa.

_____________________________________________________________

Seniorinaiset:
Jenni Saarinen, KooVee
Emmi Peltonen, EVT

Advanced novice:
Sonja Rosqvist, KooVee

Kilpailun tulossivu: http://uaeisf.com/results/2017/


Lokakuun Sähkäri 10.10.2024
Tuloksia: Yksinluistelun SM-senioreiden ja junioreiden 1. valintakilpailu 7.10.2024