Uutiset
Muodostelmaluistelijat kilpailevat SM- ja MM-paikoista viikonvaihteessa
Muodostelmaluistelun 2. SM-valintakilpailu käydään 3.-4. joulukuuta Helsingin jäähallissa. Kilpailussa toisensa kohtaavat suomalaiset huippujoukkueet SM-senioreissa, -junioreissa ja -noviiseissa. Mukana on 32 joukkuetta, joiden lähes 750 luistelijaa tuovat jäälle musiikin, taiteen ja urheilun yhdistävän jännitysnäytelmän.
Viikonloppuna jaossa ovat viimeiset kisapaikat helmikuussa Espoossa pidettäviin SM-kilpailuihin. Ensimmäisistä valintakilpailuista kisapaikan lunastivat kustakin sarjasta kuusi parasta joukkuetta, sama määrä joukkueita saa paikan myös nyt. Seniorisarjassa kaikki joukkueet ovat lunastaneet jo paikkansa SM-kilpailuihin.
Juniorisarjan kaksi edustajaa maaliskuussa luisteltaviin junioreiden MM-kilpailuihin ratkaistaan viikonlopun tulosten perusteella. Seniorisarjassa kilpailu vie askeleen lähemmäs ratkaisua niistä kahdesta joukkueesta, jotka lähtevät huhtikuussa Colorado Springsiin kilpailemaan maailmanmestaruudesta. SM-kilpailut sinetöivät lopullisesti seniorisarjan MM-edustajat.
SM-senioreiden ensimmäisen valintakilpailun voittaneen Rockettesin (HTK) valmentaja Kaisa Arrateig kertoo joukkueensa työmotivaation olevan vahva. Rockettesilla, lajin kolminkertaisella maailmanmestarilla, on hänen mielestään mahdollisuus tehdä kaudestaan kaikkien aikojen upein.
Hallitseva Suomen mestari ja myös maailmanmestaruuden kertaalleen voittanut Team Unique (HSK) oli ensimmäisen SM-osakilpailun kakkonen. Valmentaja Mirjami Penttinen odottaa tulevia kilpailuja levollisin mielin, sillä joukkueen suoritustaso on tasainen.
Neljä MM-kultaa voittanut Marigold IceUnity (HL) sijoittui ensimmäisessä valintakilpailussa kolmanneksi. Joukkue on lähtenyt kotimaan juhlavuoteen teemana "Suomi 100". Valmentaja Anu Oksanen luottaa tulevassa kilpailussa joukkueeseensa, sen hyvään henkeen ja työintoon.
Neljänneksi ensimmäisessä valintakilpailussa sijoittuneen Revolutions-joukkueen (ETK) valmentaja Merja Laakkonen odottaa tulevaa kilpailua hyvillä mielin. Tavoitteena ovat onnistuneet suoritukset ja ohjelmien tunnelmien välittäminen tuomareille ja yleisölle.
Juniorisarjassa hallitseva maailmanmestari Musketeers (HL) voitti kauden ensimmäisen valintakilpailun. Toiseksi tullut Team Fintastic (HTK) on myös kiinni edustuspaikassa, mutta takaa tulee tällä kaudella useita entistä vahvempia haastajia.
Muodostelmaluistelun 2. SM-valintakilpailu 3.-4.12.2016 Helsingin jäähallissa
Kilpailun järjestää: Helsingin Luistelijat
Kilpailun www-sivut: http://www.hl.fi/kilpailut/seuran-jarjestamat-muodostelmalu/2016-2017/muodostelmaluistelun-2-sm-valint/
Facebook: Muodostelmaluistelun 2. SM-valintakilpailu
Live stream:https://www.youtube.com/user/HelsinginLuistelijat/live