Uutiset ja artikkelit

Muodostelmaluistelun SM-kilpailut näytetään suorana lähetyksenä

Muodostelmaluistelun SM-kilpailut näytetään suorana lähetyksenä

Tulevana viikonloppuna (27.-28.2.2016) Helsingissä luisteltavat muodostelmaluistelun SM-kilpailut näytetään kokonaisuudessaan suorana lähetyksenä. Lähetys on katsottavissa verkossa sekä Android- ja iOS-mobiilisovelluksilla.

”Suomalainen muodostelmaluistelu on äärimmäisen kovatasoista, ja on mahtavaa, että kisahuumaan pääsee suorien lähetysten avulla mukaan, vaikka ei ehtisikään Helsinkiin paikan päälle”, iloitsee kilpailun johtaja Jaana Juhola.

Muodostelmaluistelun Suomen mestaruudesta kilpaillaan Helsingin jäähallissa SM-noviisien, SM-junioreiden ja SM-senioreiden sarjoissa. SM-noviisien kilpailupäivä on lauantai 27.2. SM-juniorit sekä -seniorit luistelevat lyhytohjelman lauantaina ja vapaaohjelman sunnuntaina. Kilpailuun osallistuu lähes 700 luistelijaa 29 joukkueesta.

Muodostelmaluistelun Suomen mestaruutta senioreiden sarjassa puolustaa Marigold IceUnity, joka voitti viime vuonna kultaa ennen Rockettesia ja Team Uniquea.

Lähetyksen kommentoi Tiina Pesonen, joka on voittanut MM-kultaa Marigold IceUnityssä. Nykyisin hän toimii valmentajana Seinäjoella.

Toimi näin:

1.Klikkaa itsesi osoitteeseen www.fanseat.com  tai lataa itsellesi Fanseat-sovellus suoraan Googlen Play-kaupasta https://play.google.com/store/apps/details?id=com.fanseat tai iTunes -kaupasta: https://itunes.apple.com/fi/app/fanseat/id1052128304?l=fi&mt=8

2.Tarkista kilpailulähetyksen ohjelma ja aikataulu osoitteessa www.fanseat.com

3.Tykkää Fanseat-sivusta Facebookissa ja seuraa Twitterissä @fanseatcom

3.Ota mukava asento, nauti suorista lähetyksistä ja kannusta suosikkijoukkuettasi jakamalla kilpailujen parhaat palat somessa hashtägeillä #fanseat ja #muokkasm2016


Lokakuun Sähkäri 30.10.2020
KIHU:n valmentajakysely on julkaistu 28.10.2020