Uutiset

Liubov Efimenko palaa Suomen edustajaksi

Taitoluistelija Liubov Efimenko palaa edustamaan Suomea

lehdistötiedote

Viime keväänä Puolan edustusoikeutta hakenut taitoluistelija Liubov Efimenko (16) palaa takaisin Suomen edustajaksi. Suomen Taitoluisteluliiton liittohallitus käsitteli luistelijan toiveen saada Suomen edustusoikeus takaisin. Estettä paluulle ei ollut.

Lahden Taitoluistelijoita aiemmin edustanut urheilija edustaa nyt Tuusulan Luistelijoita. Luistelijan valmentautumisesta vastaa pääsääntöisesti kuitenkin Michael Huth, jonka valmennuksessa Oberstdorfissa Efimenko on harjoitellut useampaan otteeseen. Huth tunnetaan mm. maailmanmestari Carolina Kostnerin entisenä valmentajana.

Vaikka lahjakas luistelija saakin takaisin edustusoikeutensa, ei hän Taitoluisteluliiton valintakriteerien mukaan pysty tavoittelemaan paikkaa vielä tammikuun EM-kilpailuihin. Valintakriteereihin kuuluu parhaan Season Best -pistepotin ohella osallistuminen ennen EM-kilpailua yhteen ISU:n kilpailukalenterissa olevaan kansainväliseen kilpailuun. Haku kyseisiin syksyn kilpailuihin päättyi jo ennen Efimenkon edustusoikeuden palautumista. Paikkaa kevään MM-kisoihin sekä junioreiden MM-kilpailuihin hän voi sen sijaan halutessaan tavoitella.

 


Lokakuun Sähkäri 10.10.2024
Tuloksia: Yksinluistelun SM-senioreiden ja junioreiden 1. valintakilpailu 7.10.2024