Uutiset
Nebelhorn Trophy, Oberstdorf, 24.-26.9.
Vapaaohjelmat:
Juulia Turkkila sijoittui kymmenenneksi juuri päättyneessä Nebelhorn Trophyssa Oberstdorfissa. Turkkila oli lyhytohjelmassa seitsemäs, vapaaohjelmassa kymmenes keräten kokonaispisteet 138,54. Suomen toinen edustaja, Karoliina Luhtonen, sijoittui 11:nneksi pistein 125. Kilpailu oli Luhtoselle, junioreiden Suomen mestarille, ensimmäinen kansainvälinen kilpailu Suomen edustajana. Hän on aikaisemmin edustanut Venäjää. Kilpailun voitti Kanadan Kaetlyn Osmond pistein 179,41. Kanadalainen oli ykkönen molemmissa ohjelmissa,
Turkkila luisteli hyvän lyhytohjelman, vaikka kolmoisritti ei onnistunutkaan. Hän keräsi ohjelmasta silti korkeat pisteet laadukkaalla tekemisellä kuten kolmois-kolmois-yhdistelmällä ja nelostason pirueteilla. Myös vapaaohjelma alkoi vakuuttavasti juuri samaisella kolmois-kolmois-yhdistelmällä, hyppyosioiden muutoin jäädessä vaisuiksi. Kaksoisakselin lisäksi vain kolmoissalchow luettiin kutakuinkin onnistuneeksi. Hypyistä huolimatta ohjelmaan jäi paljon hyvää: askelsarja arvioitiin kolmostasolle, yhdistelmäpiruetti jopa nelostasolle. Lisäksi uusi Lemmen unelmia -ohjelma pitää katsojaa hyppysissään. Ohjelma on kokonaisuus, joka onnistuessaan siivittää suomalaisen varmasti uusille pisteluvuille. Loukkaantumisen takia lähes vuoden pois kilpajäiltä ollut helsinkiläinen ottaa kiinni sitä, jota on vuoden aikana menettänyt – kilpailurutiinia. Turkkila kilpailee kahden viikon päästä Espoossa Finlandia Trophyssa.
Nuori vasta 15-vuotias Luhtonen väläytti jo lyhytohjelmassa teknistä osaamistaan: kolmoislutz-kolmoistulppi sekä kolmoisflippi onnistuvat, kaksoisaksel ei. Vapaaohjelmassa juuri vaikeimmiksi luetut kolmoishypyt lutz ja flippi onnistuivat, moni muu hypyistä jäi kaksinkertaiseksi. Sen sijaan jokainen piruetti arvioitiin korkeimmalle eli nelostasolle. Keravalaiselta löytyy teknistä repertuaaria, voimaa ja vauhtia. Rutiinia ja kilpailukokemusta aikuisten sarjassa on takana vasta yhden kilpailun verran. Asiaan tulee muutosta kuluvan kauden aikana.
Tulokset:
http://www.isuresults.com/results/season1516/csger2015/CAT002RS.HTM
Valtter Virtanen luisteli varsin lupaavan kauden aloituskilpailun Saksan Oberstdorfissa käydyssä Nebelhorn Trophyssa. Virtanen sijoittui kovatasoisessa kilpailussa 12:nneksi pistein 168,88. Molempien ohjelmien sijoitus oli 11. Kilpailun voitti Kanadan Elladj Balde pistein 242,36.
Virtanen luisteli molemmat ohjelmat hyvin puhtaasti ja tarkasti. Luisteluun on tullut roimasti lisää teknistä varmuutta sekä ilmaisua. Ilahduttavaa on myös, että molempiin ohjelmiin on lisätty kolmoisakselit, jotka ovat alkaneet jo harjoituksissa sujua. Vielä Nebelhorn Trophyssa ne eivät kuitenkaan onnistuneet.
Uusi vapaaohjelma, Oodi ilolle, sujui elementtien osalta napakasti, mutta myös luistelullisesti se oli oiva kokonaisuus. Niin lyhyt- kuin vapaaohjelmankin koreografiaa on työstetty tanssinopettajan avulla. Vapaaohjelmassa akselin lisäksi vain toinen kolmoisriteistä epäonnistui. Siinä missä hypyt ovat saaneet ilmaa ja lennokkuutta alleen ovat piruetit edelleen suomalaisen valttikortti. Niin lyhytohjelman kuin vapaaohjelmankin piruetit – viisi kuudesta – palkittiin nelostasoilla eli kaikkein korkeimmalla.
Kotikentällään Oberstdorfissa luistellut Virtanen kilpailee seuraavan kerran kahden viikon kuluttua Finlandia Trophyssa Espoossa. Harjoitusten ohella mies viimeistelee samalla lääketieteen opintojaan. Käsillä ovat viimeiset pakolliset kurssit ennen valmistumista.
Tulokset:
http://www.isuresults.com/results/season1516/csger2015/CAT001RS.HTM
Lyhytohjelmat:
Naiset
Seniorinaiset luistelivat lyhytohjelmansa perjantaina iltapäivällä. Juulia Turkkila sijoittui kilpailussa seitsemänneksi ja saavutti hienot 51,13 pistettä, jotka ovat aivan hänen oman piste-ennätyksensä tuntumassa. Juulia leiskautti jälleen ohjelman alkuun kolmoistulppi-kolmoistulppi-yhdistelmän, jonka alastulossa hänellä oli vain pientä vaikeutta. Ohjelman piruetit ja askeleet olivat suorastaan loistavat: kaikki kolme piruettia sekä askelsarja arvioitiin korkeimmalle eli nelostasolle. Kaksoisaksel sujui, mutta kolmoisritin Juulia kaatui. Ritti antaa odottaa itseään vapaaohjelmassa, jossa sille on myös paikka.
Ensimmäisiin kansainvälisiin kilpailuihinsa Suomen edustajana osallistuva Karoliina Luhtonen aloitti senioriuransa vakuuttavasti. Vasta 15 vuotta keväällä täyttänyt Karoliina sijoittui kilpailussa yhdeksänneksi pistein 48,59. Keravalainen hyppäsi alkuun laadukkaan kolmoislutz-kolmoistulppi-yhdistelmän sekä kolmoisflipin. Piruetitkin pyörivät nelos- ja kolmostason arvoisesti. Harmillinen ajatusvirhe hänelle sattui kuitenkin akselissa, jonka ilmalento jäi täysin kesken eikä hyppyä arvioitu lainkaan. Reilut kolme pistettä jäi siten uupumaan pistepotista. Tuloslistalla taakse jäi silti monta kokenutta arvokisakävijää.
Miehet
Valtter Virtanen aloitti kautensa lupaavasti ja hätyytteli suorituksellaan jopa ennätyspisteitään. Valtter aloitti hienolla kolmoistulppi-kolmoistulppi-yhdistelmällä ja lähti rohkeasti yrittämään kesällä varmuutta saanutta kolmoisakselia. Tällä kertaa aksel oli vartin vajaa ja se päätyi kaatumiseen, mutta oli ilahduttavaa nähdä se ohjelmassa. Hyppyelementeistä viimeinen, kolmoisritti, oli kuin suoraan oppikirjasta. Piruetit pyörivät upeasti; kaikki nelostason arvoisesti. Askelsarja oli kolmostason arvoinen. Myös luisteluun oli tullut entisestään lisää helppoutta ja laatua. Yhden kaatumisvähennyksen lisäksi Valtteria sakotettiin lisäksi aikavähennyksellä yhden pisteen verran. Nykyisessä kotihallissaan, Oberstdorfissa, luistellut Valtter on tällä hetkellä kovatasoisessa kilpailussa sijalla 11 pistein 60,37. Kilpailua johtaa Yhdysvaltojen Max Aaron pistein 83,46
****************************************
Suomen joukkue kilpailussa
Luistelijat: Karoliina Luhtonen, Juulia Turkkila ja Valtter Virtanen
Valmentajat: Karel Fajfr, Alina Mayer, Lumikki Mäki ja Tarja Sipilä
Suomen tuomarina kilpailussa toimii Leena Kurri ja järjestäjän kutsumana ylituomarina ja kontrollerina Hely Abbondati.