Uutiset ja artikkelit

EM-kilpailut Tukholmassa alkavat

Taitoluistelun EM-kilpailut alkavat

Taitoluistelun EM-kilpailut luistellaan alkavalla viikolla Tukholmassa. Naisissa Suomea edustaa Kiira Korpi, miehissä Valtter Virtanen ja jäätanssissa Olesia Karmi ja Max Lindholm. Kiira Korpi kilpailee arvokilpailuissa kahden vuoden tauon jälkeen. Vuonna 2012 hän saavutti EM-hopeaa.

Kilpailut alkavat keskiviikkona miesten lyhytohjelmalla ja jatkuvat samana iltana jäätanssin lyhyttanssilla. Nousujohteista ja ehkä uransa toistaiseksi parasta kauttaan luisteleva Valtter Virtanen (28) tähtää neljänsissä EM-kilpailuissaan ensisijaisesti vapaaohjelmaan, jonne kelpuutetaan lyhytohjelman 24 parasta luistelijaa. 60,84 pistettä syksyn NRW Trophyssa Dortmundissa lyhytohjelmassa luistellut Virtanen toivoo jälleen onnistunutta lyhytohjelmaa, joka takaisi finaalipaikan kovassa ja tasaisessa miesten kilpailussa.

– Vapaaohjelmaan pääsy on minulla päällimmäisenä mielessä. Lyhytohjelma on siksi tärkeä tehdä siististi ja olemme jättäneet siitä turhat riskit pois, Virtanen sanoi.

Miesten kilpailuun ennakkosuosikkina lähtee puolustava Euroopan mestari Javier Fernandez, mutta myös venäläiskaksikko Sergei Voronov- Maxim Kovtun sekä Tšekin Michal Brezina ovat mitalikandidaatteja.

Toisiin EM-kilpailuihinsa osallistuva suomalaispari Olesia Karmi (22)-Max Lindholm (24) edustivat Suomea edellisen kerran EM-kilpailuissa vuonna 2013 sijoittuen silloin 19:nneksi. Tänä vuonna suomalaispari kokee mahdollisuuksiensa olevan korkeammalla.

– Olemme pistetilastoja katsottuamme arvioineet, että mahdollisuutemme ovat jopa 15 parhaan joukossa, Olesia Karmi sanoi.

Lyhyttanssista jatkaa vapaatanssiin 20 parasta paria. Varusmiespalvelustaan suorittava Lindholm on yhdessä parinsa kanssa pystynyt valmistautumaan varsin kelvollisesti tulevaan koitokseen. Jäätanssin ennakkosuosikit ovat vuosi sitten EM- ja MM-kultaa voittanut Italian Anna Cappellini-Luca Lanotte. Italialaiset saanevat kovan vastuksen Ranskan Gabriella Papadakis-Guillaume Cizeron sekä Iso-Britannian parilta Penny Coomes-Nicholas Buckland. Venäjän Elena Ilinykh- Ruslan Zhiganshin ovat myös varteenotettavia mitalipalliehdokkaita.

Naisten sarjassa suomalaisittain on paljon jännitettävää. Kiira Korven toipuminen loukkaantumisista ja paluu arvokisajäille on kahden vuoden tauon jälkeen iloinen asia. Korpi on kilpaillut ennen EM-kilpailua kahdesti: joulukuun alussa Zagrebissa ja ennen joulua SM-kilpailuissa. Hän voitti molemmat kilpailut. Monet povaavat Korpea mukaan mitalikahinoihin.  Tiukka vastus tulee mm. venäläiskolmikosta Elizaveta Tuktamysheva-Elena Radionova-Anna Pogorilaya. Korpi kertoo tunnelmistaan ja tavoitteistaan enemmän Tukholmassa keskiviikkona pidettävässä lehdistöinfossa.

ISU:n sivut: http://www.isuresults.com/events/fsevent00051597.htm

Järjestäjän sivut: http://skatesweden.se/en/

 

EM- kilpailut YLE:n kanavalla

Ke 28.1.
11.55. Miesten lyhytohjelma (Yle Areena)
16.00 Miesten lyhytohjelma
18.45 Miesten lyhytohjelma
18.50 Jäätanssin lyhyttanssi (Yle Areena)
22.00 Jäätanssin lyhyttanssi

To 29.1.
11.55 Naisten lyhytohjelma (Yle Areena)
15.30 Naisten lyhytohjelma (YLE Fem)
18.45 Naisten lyhytohjelma
19.25 Jäätanssin vapaaohjelma (Yle Areena)
22.00 Jäätanssin vapaatanssi

Pe 30.1.
14.55 Parien lyhytohjelma (Yle Areena)
16.00 Parien lyhytohjelma
17.00 Parien lyhytohjelma (Yle Fem)
18.55 Miesten vapaaohjelma (Yle Areena)
22.00 Miesten vapaaohjelma

La 31.1.
12.55 Naisten vapaaohjelma (Yle Areena)
14.50 Naisten vapaaohjelma

Su 1.2.
12.30 Parien vapaaohjelma (Yle Fem)
15.55 Loppugaala
16.25 Parien vapaaohjelma

Suomen joukkueen johtaja Tarja Ristanen
Suomen joukkueen tiedottaja Mila Kajas-Virtanen

Tuomarit Merja Kosonen (miehet)
Virpi Kunnas-Helminen (jäätanssi)
Anu Niiniranta (naiset)
Hely Abbondati ISU:n kutsumana naisten sarjan kontrolleri


Kevään kilpailukalenteri on julkaistu 23.10.2020
Taitoluisteluliiton syysliittokokous ja seuraseminaari 28.11. 23.10.2020