Uutiset

Volvo Open Cup, Riika 5.-9.11./tuloksia

Volvo Open Cup, Riika 5.-9.11.

tuloksia alla

Naiset:

Saariselle palkintosija Riikassa

Taitoluistelija Jenni Saarinen sijoittui Riikassa käytävässä Volvo Open Cupissa kolmanneksi. Saarinen voitti lyhytohjelman ja oli vapaaohjelmassa neljäs. Kokonaispisteitä tamperelainen keräsi 141,30. Palkintosija oli Saarisen uran ensimmäinen aikuisten sarjassa. Vasta 15-vuotiaan Saarisen ensimmäinen seniorisarjan kilpailu oli lokakuussa Espoossa käyty Finlandia Trophy, jossa hän sijoittui viidenneksi.

Hauska yksityiskohta Saarisen lyhytohjelmakisaan valmistautumisessa oli se, että laukku jossa hänen luistimensa ja kilpailupukunsa olivat, saapuivat kisapaikalle vasta kun kilpailun viimeinen ryhmä oli jo jäällä. Suomalaiselle oli annettu poikkeuslupa luistella kilpailun viimeisenä, mikäli luistinkassi saapuisi. Luistimet ilmestyivät kisapaikalle kreivin aikaan, sillä kilpailussa oli jäljellä enää kaksi luistelijaa. Kommelluksista huolimatta, voittoisa lyhytohjelma oli kolmois-kolmois -yhdistelmineen yksi Saarisen parhaista, vain kaksoisakselin alastulossa olikin pieniä vaikeuksia.

– Täytyy toivoa, että laukku katoaa jatkossakin, jos näin hyvin menee, kylmähermoinen Saarinen naureskeli kilpailun päätyttyä.

Vapaaohjelmassa osa kolmoishypyistä napsahteli mukavasti kohdilleen, vain lutz ja toinen kolmoisriteistä tuottivat tällä kertaa vaikeuksia. Ennätyspisteitä tavoitellut 15-vuotias ei ollut itse täysin tyytyväinen vapaaohjelmaansa.

– Mitali on aina kiva saavutus, mutta lähdin hakemaan kilpailusta korkeampia pisteitä. Ehkä ajatus siitä toi minulle hiukan painetta vapaaohjelmaan, Saarinen sanoi.

Valmentaja Maaret Siromaa oli kohtuullisen tyytyväinen suojattinsa esitykseen.

– Vaikka hampaankoloon jäikin, olen tyytyväinen vauhdista ja rohkeasta esiintymisestä jolla Jenni täällä vapaaohjelmansa vei läpi.

Olivia Tuuva oli 20:s ja Emilia Toikkanen 22:s. Kilpailun voitti Latvian Angelina Kuchvalska pistein 146,08.

Kilpailu on osa Kansainvälisen Luisteluliiton kaudelle 2014 lanseeraamaa Challenger-sarjaa.

Tulokset: http://kristalice.lv/Results/Volvo25th/challenge/SEG004.HTM

Lyhytohjelma:
Jenni Saarinen johtaa upeasti lyhytohjelman jälkeen kilpailua. Jenni napsautti sekä kolmois-kolmois -yhdistelmänsä että soolokolmoisrittinsä vakuuttavasti kohdilleen. Kaksoisakselista hän otti hiukan miinuksia huonon alastulon takia, mutta se ei kokonaisuutta juurikaan heikentänyt. Myös kaksi pirueteista arvioitiin nelostason ja yksi kolmostason pirueteiksi. Jenni keräsi 50,05 pistettä. OliviaTuuva on sijalla 20. ja Emilia Toikkanen 22:s. Tytöt eivät yltäneet lyhytohjelmissa omalle tasolleen.

***********************************************************

Juniorit:

Lahden Taitoluistelijoiden Roman Galay sijoittui junioripoikien sarjassa neljänneksi. Mukavasti lyhytohjelmassa onnistunut ja kolmanneksi sijoittunut Galay, putosi palkintosijalta oltuaan vapaaohjelmassa neljäs. Vapaaohjelmaan jäi myös hyvin sisältöä, eikä lahtelainen lopettanut yrittämistä missään vaiheessa. Silti mm. hyppyjen alastulojen kauneusvirheet vähensivät laatupisteitä. Galay keräsi yhteispisteet 140,54. Kilpailun voittaja, Venäjän Dimitri Aliev, luisteli omille pistelukemilleen 200,21.

Järvenpään Taitoluistelijoita edustava Emmi Peltonen sijoittui parhaana suomalaisena yhdeksänneksi juniorityttöjen sarjassa.

Lyhytohjelmassa, tavoitteisiinsa nähden, epäonnistunut Peltonen lähti vapaaohjelmaan yhdeksänneltä sijalta. Vapaaohjelma onnistui paremmin ja Peltonen sijoittui osiossa viidenneksi keräten kokonaispisteet 120,79. Emma Ignatius oli 14:s (sijoitukset 10, 19), Lilli Saksela 20:s (sijoitukset 18,20) ja Jenny Leppänen 23:s (23, 23).

http://kristalice.lv/Results/Volvo25th/int/index.htm

***********************************************************

Noviisit:

Laakkonen kolmanneksi

Noviisityttöjen sarjassa saatiin suomalaisväriä palkintopallille, kun Tampereen Petra Laakkonen nousi upeasti lyhytohjelman neljänneltä sijalta vapaaohjelman, ja myös koko kilpailun kolmanneksi keräten yhteispisteet 87,80. Charlotta Löfgren oli kokonaiskilpailussa 11:s (sijoitukset 9, 13). Suomalaistytöt onnistuivat lyhytohjelmissaan, mutta vapaaohjelmat koituivat tällä kertaa monen epäonneksi. Enja Ruokonen oli kokonaiskilpailussa 13:s (sijoitukset 7, 18), Laura Karhunen 18:s (sijoitukset 10, 24), Sara Tuominen 20:s (sijoitukset 17, 23) ja Doris Louhikoski 22:s (sijoitukset 3, 34). Kilpailussa oli 44 luistelijaa.

Tulokset: http://kristalice.lv/Results/Volvo25th/int/SEG027.HTM

*************************************************

Suomen Taitoluisteluliiton nimeämä joukkue:

Seniorit naiset: Jenni Saarinen, Emilia Toikkanen, Olivia Tuuva
Juniorit tytöt: Emmi Peltonen, Lilli Saksela, Jenny Leppänen, Emma Ignatius
Juniorit pojat: Roman Galay
Advance novice tytöt: Petra Laakkonen, Charlotta Löfgren, Doris Louhikoski, Enja Ruokonen, Laura Karhunen, Sara Tuominen

Valmentajat: Virpi Horttana, Maaret Siromaa, Tarja Sipilä, Jacek Zylski, Nuriya Pirogova, Sirkka Kaipio
Tuomari: Merja Kosonen

Aikataulut ja tulokset (seniorit, ISU Challenger Serie):
http://kristalice.lv/Results/Volvo25th/challenge/index.htm

Aikataulut ja tuokset (muut sarjat):
http://kristalice.lv/Results/Volvo25th/int/index.htm

Livestream:
http://www.ustream.tv/channel/isplive



Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024