Uutiset

Finlandia Trophy Espoo käynnistyi torstaina epävirallisilla harjoituksilla

Finlandia Trophy Espoo käynnistyi torstaina epävirallisilla harjoituksilla

Kansainvälinen Finlandia Trophy Espoo -taitoluistelukilpailu käydään 10.–12. lokakuuta Barona Areenalla. Kilpailuun otettiin torstaina varaslähtö, kun luistelijat avasivat kilpailuviikonloppunsa epävirallisilla harjoituksilla.

Naisten sarjan harjoituksissa nähtiin keskittyneitä luistelijoita, kun kilpailijat hioivat vielä viimeisiä yksityiskohtia huomenna alkavia kilpailuja varten. Harjoituksissa nähtiin kaikki Suomen neljä naisedustajaa.

Tämän vuoden Suomen mestari Juulia Turkkila aloitta huomenna kilpailunsa uudella lyhytohjelmallaan, jossa on laulettua musiikkia.

 – Odotan, että pääsen näyttämään uuden ohjelman myös Suomessa. Laulettuun musiikkiin oli heti helppo eläytyä ja tykkäsin heti alusta alkaen luistella siihen.

Turkkila lähtee parantamaan suorituksiaan ja haluaa keskittyä ohjelmassa erityisesti tärkeisiin elementteihin.

– Pyrin siihen, että kaikki tasot olisi ohjelmassa nelosta.

Ensimmäistä kertaa Finlandia Trophy Espooseen osallistuva Emilia Toikkanen odottaa huomisen lyhytohjelmakilpailua innolla.

– Tosi kivaa tulla luistelemaan ensimmäistä kertaa tähän kilpailuun. Olen pienestä asti katsonut kisaa ja nyt vihdoin pääsen tänne kilpailemaan itse.

Myös toinen Finlandia Trophy Espoon ensikertalainen Liubov Efimenko suuntaa huomiseen kilpailuun odottavaisin mielin.

– On hienoa päästä edustamaan Suomea tällaiseen isoon kisaan, jossa on näin kovat osallistujat.

Neljännelle Suomen naisluistelijalle, Jenni Saariselle, viikonlopun kilpailu on luistelu-uran ensimmäinen seniorikilpailu.

– Tavoitteeni ensimmäisessä sennukisassa on nauttia luistelusta. Odotan huomiselta erityisesti runsaslukuista yleisöä, koska junnukisoissa ei ole yhtä paljon katsojia kuin Finlandia Trophyssa.

Viktor Zubik lähtee kilpailuun rennoin mielin

Toinen miesten sarjan suomalaisedustajista Viktor Zubik pitää Finlandia Trophy Espoota hyvänä kauden aloituksena. Valtter Virtanen ei osallistunut vielä torstain harjoituksiin, sillä hän on vasta matkalla Saksasta Suomeen.

– Finlandia Trophyssa on hyvä kilpailla, sillä yleisöstä saa lisää tsemppiä, Zubik kertoi harjoitusten jälkeen.

Maanmiesten, Matthias Versluisin ja Tomi Pulkkisen, loukkaantumiset ja poisjäännit kilpailusta eivät tuo Zubikille lisää paineita.

-Teen oman työn ja tavoitteena on tehdä mahdollisimman hyvät suoritukset, joista tuomarit antavat pisteensä.

Työharjoittelua kaupassa suorittava Zubik ei ole itsekään välttynyt loukkaantumisilta. Hän on kärsinyt selkäongelmista kesällä ja hieman myös viime aikoina. Nyt selkä on kuitenkin paremmassa kunnossa ja hän lähtee kisaamaan täysillä.

Ohjelmien vaikeustaso on pysynyt samana kuin viime kaudella, vaikka neloistulppi onkin jo pari kertaa treeneissä onnistunut. Ohjelmien jännittävin elementti on kolmoisaksel.

– Uusi lyhytohjelmani on merimieshenkinen. Musiikki on nopea ja hyvin erilainen viime kauden ohjelmaan verrattuna.

Zubikin kauden tavoitteena on luistella hyvin SM-kisoissa ja parantaa ennätyspisteitään vähintään kymmenellä pisteellä 170-180 pisteeseen.

Suomen joukkueen jäätanssijat eivät osallistuneet harjoituksiin Baronalla, vaan harjoittelivat oman seuransa, HL:n, jäillä.

www.finlandiatrophy.com


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024