Uutiset

Nebelhorn Trophy 25-27.9.2014 Oberstdorf, Saksa / tuloksia

Nebelhorn Trophy 25-27.9.2014 Oberstdorf, Saksa

Turkkila kovatasoisen kisan kuudes

Juulia Turkkila sijoittui kauden aloituskilpailussa, Nebelhorn Trophyssa, Oberstdorfissa mukavasti kuudenneksi. Ennätyspistein neljänneksi lyhytohjelmassa luistellut helsinkiläinen, oli vapaaohjelmaosuuden seitsemäs. Alkukausi näkyi vapaaohjelmassa vielä hienoisena hätäilynä hyppyjen ponnistusten kanssa.

– Kilpailusta jäi ihan kelpo fiilis. Vapaaohjelma ei mennyt ihan oman tason mukaan, mutta lyhytohjelma oli kokonaisuudessaan onnistunut.

– Minulla oli lämmittelyssä valtavasti adrenaliinia joka vaikutti siihen, että hätäilin hyppyjen ponnistuksissa. Tämä oli hyvä oppi näin kauden alkuun. Seuraavassa kilpailussani eli Finlandia Trophyssa täytyy olla intoilematta liikaa, Turkkila sanoi heti suorituksensa jälkeen.

Kovatasoisen kilpailun ykköseksi luisteli Venäjän Elizaveta Tuktamysheva 192,65. Maannainen Alena Leonova oli toinen pistein 186,71. Yhdysvaltojen naistaitoluistelun tähti Gracie Gold oli kolmas 182,31. Tuktamysheva nähdään Espoossa luisteltavassa Finlandia Trophyssa 10.-12. lokakuuta.

Turkkilan tavoin Tarja Sipilän valmennuksessa harjoitteleva Emilia Toikkanen sijoittui 12:nneksi ja Nelma Hede 15:nneksi. Toikkanen on naisten SM-pronssimitalisti. Hede vaihtoi Sipilän valmennukseen vasta tällä kaudella.

Tulokset: http://www.isuresults.com/results/nt2014/CAT002RS.HTM

***************

Juulia Turkkila sijoittui Nebelhorn Trophyn naisten lyhytohjelmakilpailussa mainiosti neljänneksi pistein 52,75. Emilia Toikkanen sijoittui lyhytohjelmakilpailussa 11:nneksi pistein 40,41 ja seniorisarjassa kansainvälisillä areenoilla debytoinut Nelma Hede 14:nneksi pistein 38,73.

 

Turkkilan lyhytohjelma alkoi laadukkaalla kolmois-kolmois-yhdistelmällä. Ohjelman soolohypyksi valittu kolmoisritti jäi yhteen kierrokseen, mikä verotti helsinkiläisen saalista noin viidellä pisteellä. Tuloksena oli tästä huolimatta Turkkilan lyhytohjelman kansainvälisten kilpailuiden piste-ennätys.

 

Intensiivinen harjoituskausi näkyi suorituksessa lisääntyneenä varmuutena, ja ohjelma sujui loppuun asti tyylikkäästi. Turkkila ilahtui silminnähden lyhytohjelman pistepotista, ja kertoikin suorituksen jälkeen olevansa hyvillä mielin.

 

–          Olen tyytyväinen. Hotellihuoneessa jännitti, mutta kilpailupaikalla oli jo normaali kisafiilis. Sain tehtyä melko rutiinisuorituksen. Kolmoisritti jäi harmittamaan, sillä se onnistui verryttelyssä normaalisti. Lähden kuitenkin luottavaisin mielin vapaaohjelmaan, kertoi pukuhuoneesta tavoitettu luistelija.

 

Kotimaassa Helsingin Luistelijoita edustava, Tarja Sipilän valmentama Juulia Turkkila ilahdutti Oberstdorfissa uudella, raikkaalla lyhytohjelmallaan. Fanit ovat piirittäneet luistelijaa, ja uudesta, laulettua musiikkia sisältävästä ohjelmasta on tullut positiivista palautetta niin kilpakumppaneilta kuin yleisöltäkin. Laulettu musiikki on ollut yksinluistelun kilpailuohjelmissa sallittua vasta heinäkuun alusta lähtien.

 

Kilpailua johtaa lyhytohjelman jälkeen Venäjän Alena Leonova pistein 66,72. Toisena on Venäjän Elizaveta Tuktamysheva 64,94 pisteellä ja kolmanneksi ennen Juulia Turkkilaa sijoittui Yhdysvaltain Gracie Gold pistein 61,82.

 

Naisten vapaaohjelmakilpailu luistellaan lauantaina 27.9.

 

Kilpailun tulossivu: http://www.isuresults.com/results/nt2014/CAT002RS.HTM


****************************************************

Suomen joukkue: Nelma Hede, Emilia Toikkanen ja Juulia Turkkila.

Kaikki edustavat kotimaassa Helsingin Luistelijoita, ja valmentajana on matkalla mukana Tarja Sipilä.

Suomesta on paikan päällä myös tuomari Marjo Kankaanranta.

Kilpailun tulossivu: Nebelhorn Trophy – Results

Kilpailua voi seurata reaaliaikaisena LIVE STREAMin kautta.


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024