Uutiset

Seuraparlamentti ja liittokokous Vierumäellä

Seuraparlamentti ja Taitoluisteluliiton kevätliittokokous Vierumäellä 26.–27.4.2014


Seurojen edustajat ja valmentajat olivat kiitettävän runsaslukuisesti edustettuina Vierumäellä pidetyssä Seuraparlamentissa ja liittokokouksessa.

Lauantain seuraparlamentissa aiheina olivat Valmentajien työhyvinvointi ja Turvallisen henkisen harjoitteluympäristön luominen. Koska lajimme perustuu ammattivalmentajuuteen, on juuri valmentajien työssä jaksaminen edellytys lajimme kehitykselle ja urheilijoidemme hyvinvoinnille. Urheilupsykologit Satu Kaski ja Terhi Lehtoviita haastoivat seurajohdon työnantajina sekä valmentajat pohtimaan yhdessä, miten voisimme yhdessä parantaa sisäistä viestintää seuroissa, työolosuhteita sekä -hyvinvointia jotta yhteisiä tavoitteita kohden olisi helpompi kulkea. Todettiin mm. että valmentajien ja seurojen hallitusten on tärkeä sopia yhteisistä pelisäännöistä ja yhteisistä tavoitteista sekä varata keskusteluille aikaa säännöllisesti. Tärkeäksi todettiin myös dokumentointi. Hallitusten jäsenten ja työntekijöiden tulee olla tietoisia siitä, mitä kokouksissa on sovittu vaikka henkilöt vaihtuisivatkin. 

Terhi Lehtoviita kertoi mistä asioista luistelijoiden turvallinen (henkinen) harjoitteluympäristö koostuu. Valmentajan hyvinvointi, eri tahojen välinen kommunikaatio ja myös vanhempien saattaminen tietoisiksi seuran/valmentajien/ryhmien pelisäännöistä olivat avainasemassa turvallisen ympäristön luomisessa.

Hyviä käytänteitä pohdittiin yhdessä työpajoissa joiden tulokset kirjaamme ylös ja jaamme myöhemmin.

Myöhemmin lauantaipäivänä viime kaudella menestyneet luistelijat ja joukkueet esiintyivät ”kevätnäytöksen” merkeissä Vierumäen jäähallissa. Näytöksen jälkeen luistelijoille ja muille kauden aikana ansioituneille jaettiin palkinnot. Kuvasatoa palkittavista ja koko viikonlopusta tulee liiton sivuille nähtäväksi alkuviikosta.

Sunnuntaipäivä alkoi messutapahtumalla jossa tutustuttiin mm. liiton tarjoamiin palveluihin sekä jatkettiin avointa keskustelua lauantain aiheista. Esillä messuilla olivat myös ADT, Dudes on Skates, uusi verkkoalusta Figure Centre, Game Ready -kylmäkompressorilaite urheilijoille ym. Karoliina Vilander kertoi aamupäivän päätteeksi Taitoluisteluliiton käynnistämästä Innostava Suomi 2017 -yhteistyöhankkeesta jonka tarkoituksena on elämyksellisemmät ja osallistavammat urheilutapahtumat.

Iltapäivällä oli vuorossa Taitoluisteluliiton sääntömääräinen liittokokous. Liiton puheenjohtaja Susanna Rahkamo veti yhteen kulunutta kautta ja visioi tulevia haasteita ja unelmia. Toiminnanjohtaja Lea Åman esitteli toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Kokouksessa hyväksyttiin liiton toiminta- ja tilikertomus sekä annettiin liittohallitukselle vastuuvapaus.

Anne-Mari Jussila esitteli ISO-ryhmän työstämän uuden aluejaon kaudesta 2014-2015 alkaen. Liittokokous hyväksyi esityksen.

Viikonlopun esitykset kokonaisuudessaan tulevat liiton sivuille myöhemmin. Asiasta informoidaan liiton sivuilla.


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024