Uutiset

Skate Helena, Belgrad: mitalisadetta (yl)/kuvia

Mitalisadetta Belgradissa

Suomalaistaitoluistelijat menestyivät Belgradissa käydyssä kansainvälisessä Skate Helena kilpailussa.

EM-kilpailuissa viikko siten 12:nneksi sijoittunut Juulia Turkkila nappasi kilpailussa upeasti naisten sarjan voiton. Turkkila oli kirkkaasti ykkönen niin lyhyt kuin vapaaohjelmassa ja keräsi yhteispisteet 137,53. Suomalaismenestystä täydensivät Turkkilan seuratoveri, SM-pronssimitaisti, Emilia Toikkanen joka oli kilpailun toinen 126,14 ja espoolainen Helena Stenbacka, kolmas, pistein 104,21.
Turkkila säihkyi etenkin lyhytohjelmassa. Kolmoistulppi-kolmoistulppiyhdistelmä oli täydellinen kuten myös vihdoin kilpailutilanteessa virheettömästi onnistunut kolmoisritti. Ote herpaantui kuitenkin hiukan akselissa jonka ilmalento jäi kesken. Lyhytohjelman pisteet kohosivat kuitenkin aivan oman ennätyksen kantaan 51,31 (ennätys EM-kilpailuissa 2013 51,47). Vapaaohjelma oli sen sijaan hiukan rikkonaisempi. Parasta antia olivat mm. molemmat kolmoistulpit.

Junioreissa Suomen Viveca Lindfors luisteli nappisuorituksilla kilpailun ylivoimaiseen voittoon. Lindfors oli sekä lyhyt- että vapaaohjelman selvä ykkönen ja keräsi yhteensä mainiot 140,34 pistettä. Junioreiden SM-kolmonen osoitti jo joulukuisissa SM-kilpailuissa etenkin hyppääjän lahjansa ja jatkoi samalla linjalla Belgradissa. Lyhytohjelmassa sujuivat kolmoislutz-yhdistelmä sekä soolokolmoisritti. Vapaaohjelmaan hän latasi koko haastavan repertuaarinsa: kaksi kolmoislutzia, kolmoisritin, kaksi kolmoistulppia sekä salchowin, kaikki laadukkaasti ja helposti tehtyinä.
Lindforsin pisteet ovat Taitoluisteluliiton Season Best-seurannan mukaan juniori-ikäisten luistelijoiden kolmanneksi parhaat. 14-vuotias Lindfors kuuluu Taitoluisteluliiton nuorten maajoukkueeseen ja häntä valmentaa Turkkilan tavoin Tarja Sipilä. Jea Hyryläinen oli juniorisarjan seitsemäs ja Roosa Latvala 13:s.

Noviiseissa Suomi pysyi myös mitalikannassa kun Mariela Tapio sijoittui hienosti kolmanneksi 70,41 pisteellä. Hän oli lyhytohjelman toinen ja vapaaohjelman neljäs. Tapio kuuluu niin ikään Taitoluisteluliiton nuorten maajoukkueeseen kuten myös Emma Ignatius, joka oli kilpailussa seitsemäs. Saga Lönnqvist oli yhdeksäs.

Onnittelu mitalisteille ja koko joukkueelle hienosta tuloksesta!

Naisten tulokset http://dkc.simetric.si/dinamic/rezultati/58/CAT024RS.HTM

Junioreiden tulokset http://dkc.simetric.si/dinamic/rezultati/58/CAT026RS.HTM

Noviisien tulokset http://dkc.simetric.si/dinamic/rezultati/58/CAT028RS.HTM

Kaikki tulokset http://dkc.simetric.si/dinamic/rezultati/58/


 


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024