Uutiset

ml SM-valintakisan sunnuntain tulokset ja kuvia

Marigold ja Musketeers SM-valintakisan ykköset

Muodostelmaluistelijat jatkoivat Jyväskylässä sunnuntaina SM-valintakilpailua jolloin vuorossa olivat seniori- ja juniorisarjan vapaaohjelmat. Seniorisarjan voittajaksi selviytyi Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity pistein 201,78. Lyhytohjelman selkeä ykkönen, Marigold, joutui taipumaan kokonaiskilpailussa toiseksi sijoittuneelle Team Uniquelle (Helsinfors Skridskoklubb) vapaaohjelmassa ylimääräisen noston vuoksi. Ylimääräinen elementti aiheutti Marigoldille 1,5 pisteen vähennyksen jonka turvin maailmanmestarijoukkue Team Unique nousi osion ykköseksi. Kokonaiskilpailun kolmas oli Helsingin Taitoluisteluklubin Rockettes 183,72, joka jäi tällä kertaa vapaaohjelmassa kilpakumppaneilleen teknisissä pisteissä. Kilpailun neljäs oli Espoon Revolutions 159,26.

Anu Oksasen luotsaaman Marigoldin vapaaohjelmateema on tänä vuonna Spirit. Katsojaa otteessaan pitävä ohjelma kertoo siitä, kuinka onnettomuuden kohdattua sielu lähtee vaellukselle ja etsimään omaa päämääräänsä. Jännittävän ohjelman teeman ja musiikin ideoimisessa on auttanut Oksasen veli, takavuosien huippuluistelija, Oula Jääskeläinen.

Junioreissa Helsingin Luistelijoiden Musketeers luisteli kilpailun selväksi ykköseksi 158,41 pisteellä. Kilpailussa toiseksi sijoittui – vapaaohjelman voittanut – Helsingin Taitoluisteluklubin Team Fintastic joka löysi epäonnistumisen jälkeen itsensä lyhytohjelmassa vasta viidenneltä sijalta. Pääkaupunkiseudun joukkueiden hallitessa kotimaista muodostelmaluistelua sijoittui kolmanneksi ilahduttavasti Oulun Luistelukerhon Stella Polaris. Oululaisjoukkue kiilasi itsensä ensimmäistä kertaa kotimaan kärkikolmikkoon ja kertaheitolla yhdeksi SM-mitalisuosikiksi.

Toiset SM-valintakilpailut luistellaan Tampereella joulukuun alussa, SM-kilpailut puolestaan helmikuussa Helsingissä.

Senioreiden lopputulokset:
http://www.figureskatingresults.fi/results/1314/MLSM1VK/CAT001RS.HTM

Junioreiden lopputulokset:
http://www.figureskatingresults.fi/results/1314/MLSM1VK/CAT002RS.HTM


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024