Uutiset ja artikkelit

ml MM-kotikisat käyntiin!

MM-kotikisat käyntiin avajaisilla

Muodostelmaluistelun junioreiden MM2013-kilpailut käynnistyvät tänään avajaisshowlla Helsingin Jäähallissa. Kyseessä on lajin historian ensimmäinen virallinen alle 19-vuotiaiden MM-kilpailu, sillä Kansainvälinen Luisteluliitto myönsi junioreille MM-arvon vasta tälle kaudelle. Aiemmin vastaava kilpailu käytiin nimellä World Challenge Cup, jota suomalaiset ovat hallinneet lähes ylivoimaisesti. Vuodesta 2001 järjestetyssä kilpailussa suomalainen joukkue, Team Fintastic tai Musketeers, on ottanut voiton 11 kertaa.

Suomalaisedustajiksi MM-kotikisoihin selvisivät viimevuosien tapaan Helsingin Taitoluisteluklubia edustava Team Fintastic ja Helsingin Luistelijoiden Musketeers. Luisteluväellä sekä Suomen Taitoluisteluliitolla on luonnollisesti kotikisoista kovat odotukset: kaksi mitalia, joista toinen kulta ja toinen hopea.

Team Fintasticin valmentaja Kaisa Nieminen iloitsee ISU:n päätöksestä myöntää kilpailulle MM-arvo.

–          Hienoa, että junnuille myönnettiin lajiin vihdoin MM-arvo ja he pääsevät taistelemaan maailmanmestaruudesta. Tässä lajissa menestys junioreissa tuottaa usein menestystä myös aikuisten sarjassa, Nieminen sanoo.

Musketeersin luotsi Anu Oksanen on samoilla linjoilla.

–          Toista ensimmäistä MM-kilpailua ei tule. Olen iloinen, että Suomen Taitoluisteluliitto haki ja sai kilpailut järjestettäväkseen. Urheilijalle on harvinaista kokea kotikisat ja vielä harvinaisempaa kuulla siellä Maamme-laulu.  Toivottavasti kuulemme sen näiden kisojen päätteeksi, Oksanen pohtii. 

Kilpailuun osallistuu 20 joukkuetta 15 eri maasta eli yhteensä lähes 450 luistelijaa. Kaukaisimmat joukkueet saapuvat Australiasta, Etelä-Afrikasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta asti. Varsinainen kilpailu käynnistyy huomenna perjantaina lyhytohjelmilla. Vapaaohjelmat ja MM-mitalit ratkeavat lauantaina.

Avajaisshow to 7.3. 18.30-19.45

Lyhytohjelmakilpailu pe 8.3. 17.30-21.10

Vapaaohjelmakilpailu la 9.3. 15-19.30

www.jsynchroworlds2013.com

 


Talvilajien urheilija-apurahat myönnetty 22.6.2022
ISU Kongressin keskeisimmät sääntömuutokset 21.6.2022