Uutiset ja artikkelit

Muodostelmaluistelun SM-kilpailut Turussa 23.-24.2.2013

Muodostelmaluistelijat kilpailevat SM-mitaleista sekä MM-edustuksista Turussa

Muodostelmaluistelun SM-mitalit ratkotaan tänä viikonloppuna Turussa.

Seniorisarjassa kilpailee neljä joukkuetta: Marigold IceUnity, Revolutions, Rockettes ja Team Unique. Aiempien vuosien tapaan seniorisarjassa jännitetään myös MM-edustajien valintoja. Taitoluisteluliiton valintakriteerien mukaisesti Suomen mestari lähtee automaattisesti edustajaksi Bostonissa 5.-6. huhtikuuta käytäviin lajin MM-kilpailuihin. Toinen edustaja valitaan pistekerroinjärjestelmän mukaisesti kolmen valintakilpailun perusteella. Tasaisen alkukauden jälkeen tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kolmannessa valintakilpailussa eli SM-kilpailussa hopealle sijoittunut joukkue lunastaa itselleen toisen edustuspaikan.

Jokainen MM-paikkaa kärkkyvä joukkue on menestynyt kauden kansainvälisissä kilpailuissa, mutta vain kotimaiset valintakilpailut ratkaisevat. Kansainvälisesti vahvin alkukausi on ollut Team Uniquella, joka on viime vuosina joutunut taipumaan Marigoldille ja Rockettesille MM-edustuksia jaettaessa. Toisen kotimaisen valintakilpailun voitto sekä ykkössijat Cup of Berlinissä ja French Cupissa ovat antaneet joukkueelle uutta uskoa tekemiseensä. Marigoldin alkukauden kohokohta on puolestaan voitto kansainvälisessä Leon Lurje -kilpailussa. French Cupissa tuomaristo arvioi joukkueen neljänneksi. Kokenut joukkue on kuitenkin hionut viime viikot kisakuntoaan eikä aio jäädä MM-taistelun ulkopuolelle.

Rockettes oli kovakuntoisin syksyn ensimmäisessä kotimaisessa valintakilpailussa, mutta on joutunut tunnustamaan mm. Team Uniquen paremmaksi Cup of Berlinissä (sijoitus 2.) ja French Cupissa (sijoitus 3.). Moninkertainen maailmanmestari on noussut ennenkin takaa-ajoasemasta menestykseen ja on valmistautunut ratkaisevaan SM-kisaan huolella.

Junioreissa kilpailee 12 joukkuetta. Tämän hetken ykkösjoukkueiksi ovat nousseet helsinkiläiset Team Fintastic ja Musketeers, jotka on jo valittu edustajiksi kahden viikon kuluttua Helsingissä luisteltaviin junioreiden MM-kilpailuihin. SM-mitaleille mielii kuitenkin useampi joukkue, kuten mm. Team Mystique, Ice Steps, Stella Polaris ja Reflections.

Kaiken kaikkiaan HK Areenalla luistelee viikonlopun aikana lähes 600 luistelijaa. SM-mitalit ratkotaan myös noviisisarjassa.

Lisätiedot kisajärjestäjän sivuilla:

http://trt.sporttisaitti.com/kilpailusivut/muodostelmaluistelun-sm-kilpailu/

Tulokset:

http://www.figureskatingresults.fi/results/1213/MLSM13/index.htm


Tasavallan presidentti EM-kilpailun suojelijaksi 2.12.2022
Haemme markkinointi- ja viestintäpäällikköä 1.12.2022