Uutiset
Kiira Korpi joutuu jättämään MM-kilpailut väliin
Kiira Korpi ei osallistu Kanadan Londonissa 10.-17. maaliskuuta pidettäviin taitoluistelun MM-kilpailuihin. Syynä on joulukuun lopusta asti vaivannut vasemman jalan akillesjänteen tulehdus, joka ei edelleenkään kestä maksimaalista harjoituskuormitusta.
– Nostimme tällä viikolla kuormitusta normaalille tasolle, mutta sitä jalka ei kestänyt vaan kipeytyi entisestään. Aikaa MM-kisoihin on niin vähän ja lähden muutenkin hieman takamatkalta harjoittelun suhteen, joten tässä tilanteessa ei jäänyt juuri vaihtoehtoja, Korpi sanoi.
Poisjäänti tämän kauden EM- että MM-kilpailuista harmittaa Korpea, mutta kokeneena urheilijana hän tietää, että elämä jatkuu takaiskujen jälkeenkin.
– Minun täytyy tehdä päätöksiä pidemmällä tähtäimellä. Ensi vuonna ovat olympialaiset ja haluan olla siellä kunnossa. Toivon, että jalka ei vaivaa minua enää tämän kauden jälkeen, Korpi pohti.
– Kaikkeni olen kuntoutuksen eteen tehnyt ja olen ollut hyvässä hoidossa. Nyt jatkamme kuntoutusta ja käännän katseeni tulevaan. Uskon, että palaan kilpakentille ensi kaudella entistä vahvempana sekä henkisesti että fyysisesti, Korpi tuumasi.
Korven tilalla MM-kilpailussa luistelee Juulia Turkkila.