Uutiset

EM-kisat: Karmi ja Lindholm jäätanssin finaaliin

Ensikertalaiset Karmi ja Lindholm EM-jäätanssin finaaliin

Jäätanssijat Olesia Karmi (20) ja Max Lindholm (22) luistelivat itselleen komeasti finaalipaikan taitoluistelun EM-kisojen lyhyttanssissa Zagrebissa. EM-kisojen ensikertalaiset sijoittuivat 20:nneksi ja olivat viimeinen jatkoon selvinnyt pari. Pisteitä suomalaispari sai 44,29.

Suomalaiset onnistuivat mainiosti Säkkijärven polkkaan ja Kesäillan valssiin tehdyssä ohjelmassaan. Myös pari itse arvioi onnistuneensa suorituksessa, eivätkä kokeneet ensikertalaisina jännityksenkään vaivanneen heitä juurikaan. Finaalipaikka eli pääsy perjantaina luisteltavaan vapaatanssiin oli parille mieluinen asia, kuten se oli myös valmentaja Maurizio Margagliolle, joka on itse vuoden 2001 maailmanmestari.

– Ensisijainen tavoitteemme täällä on luistella ehjät suoritukset ja antaa sitä kautta itsestämme hyvä kuva tulevaisuutta varten. Toinen tavoitteemme oli saavuttaa finaalipaikka. Mikäli se olisi jäänyt saavuttamatta, olisimme olleet pettyneitä, hyväntuulinen Lindholm kertasi parin ajatuksia puhelimitse Zagrebista.

Alkuviikosta huippuparien kanssa samoilla jäillä harjoitellut suomalaispari kertoi saaneensa jo nyt EM-kokemuksesta paljon arvokasta kokemusta. Puheliaana tunnettu Lindholm ei ole myöskään jäänyt pukuhuoneessa tuppisuuksi, vaan tehnyt tuttavuutta suvereenisti ja tasapuolisesti huippuparien luistelijoiden kanssa. Lyhyttanssin jälkeen kilpailun johdossa on Venäjän Ekaterina Bobrova ja Dimitri Soloviev 69,42 pisteellä.

Suomalaisittain EM-kilpailut jatkuvat torstaina miesten lyhytohjelmalla, jossa Suomen edustajana luistelee Valtter Virtanen.

Jäätanssin lyhyttanssin tulokset:
http://www.isuresults.com/results/ec2013/

 


Lokakuun Sähkäri 10.10.2024
Tuloksia: Yksinluistelun SM-senioreiden ja junioreiden 1. valintakilpailu 7.10.2024