Uutiset

Taitoluistelun SM: Tuloksia ja tunnelmia sunnuntailta

Kiira Korpi naisten Suomen mestariksi

Kiira Korpi voitti naisten Suomen mestaruuden ylivoimaisesti. Vaikka vapaaohjelmasuoritus olikin kaukana kauden parhaasta, keräsi Korpi viikonlopun suorituksista 170,05 pistettä. Hopealle luisteli Helsingin Luistelijoiden Juulia Turkkila 135,40 pisteellä. Pronssia sai lyhytohjelman kymmenenneltä sijalta noussut Lappeenrannan Alisa Mikonsaari, jonka vapaaohjelma arvioitiin teknisesti naisten kilpailun parhaimmaksi. Mikonsaaren kolmoishypyt napsahtelivat sunnuntaina mukavasti kohdilleen, sen sijaan lauantain lyhytohjelma ei onnistunut aivan yhtä hyvin. Sunnuntain vapaaohjelman osa-aluepisteissä hän jäi kuitenkin selvästi Korvelle ja myös Turkkilalle, ja sijoittui vapaaohjelmassa lopulta kolmanneksi.

Lauantain lyhytohjelmassa Korpi pystyi omalle tasolleen ja luistelikin näyttävän ohjelman. Vaativassa vapaaohjelmasuorituksessa alkoi näkyä kuitenkin tiukan kilpailuputken tuottama väsymys, joka kostautui varsinkin hyppyjen helpotuksina. Luistelija itse koki, että vapaaohjelmaan oli vaikea saada luonnollista latausta päälle.

 Hopealle luistellut Turkkila oli pettynyt molempien ohjelmiensa hyppyosioihin, eikä heti kilpailun jälkeen osannut löytää yhtä syytä, mikä epäonnistumisen aiheutti. Kuitenkin ohjelman osa-alueet, hyvät piruetit ja laadukkaat kokonaisuudet pitivät Turkkilan selvästi hopealla.

– Yritin kuuden minuutin verryttelyn jälkeen psyykata itseäni ja saada tahtotilaa päälle, mutta se oli tänään todella haastavaa. Onneksi sain kuitenkin loppuohjemaan jotakin sentään väännettyä, Korpi kertasi tuntemuksiaan heti ohjelmansa jälkeen.

Neljän päivän mittainen joululoma tulee Korvelle tarpeeseen. Sen aikana luistelija huoltaa kroppaansa ja lepäilee, sillä tammikuun lopulla ovat edessä EM-kilpailut, joihin Korpi itseoikeutetusti tullaan valitsemaan. Taitoluisteluliitto vahvistaa EM-joukkueen alkuviikosta.

Naisten tulokset:

http://www.figureskatingresults.fi/results/1213/YLJTSM13/CAT004RS.HTM


Valtter Virtaselle uran ensimmäinen miesten Suomen mestaruus

Keravan Luistinseuran Valtter Virtanen oli miesten taitoluistelun SM-kilpailun selvä ykkönen. Virtanen voitti molemmat ohjelmat ja keräsi yhteispisteet 167,10. Espoon Jäätaitureiden Matthias Versluis uusi viimevuotisen hopeansa 152,93 pisteellä ja Helsingfors Skridskoklubbin Viktor Zubik oli kolmas pistein 146,91.

Saksan Oberstdorfissa nykyisin harjoittelevan Virtasen kausi on ollut nousujohteinen. SM-viikonloppu osoitti, että mies on saanut varmuutta paitsi hyppyihin niin myös osa-aluepisteet ovat nousseet selkeästi viime kaudesta. Mestaruus oli 25-vuotiaalle Virtaselle ensimmäinen.

– Ohjelma oli tänään perusvarma hyvä suoritus, vaikka parannettavaakin jäi. Ensimmäinen mestaruus maistuu hyvältä, himmeämpiä mitaleita kun on tullut vuosien varrella ihan riittävästi.

Pientä takapakki Virtasen syksyyn tuli marraskuussa kun vasemman nilkan nivelside katkesi kolmoisakseliyrityksessä. Samalla kertaa hän sai aivotärähdyksen, päädyttyään jään pintaan alas. Kymmenkunta lepopäivää oli kuitenkin Virtaselle riittävä, sillä lääketieteen opiskelija tiesi miten nilkan saa teipattua niin, että se ei tuota kipua. Episodista johtuen kolmoisakseli eikä neloishyppy kuulunut Virtasen ohjelmistoon SM-viikonlopun aikana.

– Teipit korvaa tällä hetkellä nivelsiteet. Luistimessa nilkka on kuitenkin niin hyvin tuettuna, joten se ei haittaa harjoittelua. Kun kipua ei ole, niin sitten asiassa ei ole mitään ongelmaa, lääketieteen opiskelija naurahti hyväntuulisena.

Virtanen palaa takaisin Oberstdorfiin heti joulun jälkeen, jossa häntä odottaa kolme näytöstä. Sen jälkeen alkaa valmistautuminen EM-kilpailuun, jonne Virtanen valittaneen Suomen Taitoluisteluliiton valintakriteereiden mukaisesti. Valinnat vahvistetaan alkuviikosta.

 

Tulokset:
http://www.figureskatingresults.fi/results/1213/YLJTSM13/CAT005RS.HTM


Jäätanssikilpailu ratkesi vaatevähennykseen Karmi-Lindholmin eduksi, junioreissa Aghai-Partanen ykköset

 

Jäätanssin Suomen mestaruuden vei niukasti Olesia Karmi-Max Lindholm pistein 120,40. Henna Lindholm-Ossi Kanervo hävisivät mestaruuden napin irtoamisen vuoksi vain 0,22 pisteellä.

 

Koko kilpailun voittajaksi kuulutettiin heti suorituksen jälkeen aluksi toinen pari eli Henna Lindholm-Ossi Kanervo. Tuloksessa ei ollut vielä kuitenkaan huomioitu yhden pisteen vaatevähennystä, joka sääntöjen mukaan täytyy tehdä, mikäli vaatteesta irtoaa joku osa ja putoaa jäälle. Ossi Kanervon vaatteesta irronnut nappi aiheutti tämän vähennyksen.

 

– Pisteet ovat aina epävirallisia kunnes tuomaristo on ne tarkistanut. Tarkistusvaiheessa huomasimme, että pisteiden syöttövaiheessa tuo vaatevähennys ei ollut päivittynyt pisteisiin, jäätanssikilpailun ylituomarina toiminut Virpi Kunnas-Helminen selvitti tapahtunutta.

 

Tilanne oli Henna Lindholmille ja Ossi Kanervolle luonnollisesti hyvin epämieluisa, sillä he olivat jo ehtineet iloita Suomen mestaruudesta. Jäätanssikilpailun kontrollerina toiminut Mika Saarelainen kertoi vaatevähennyksen olevan osa sääntöjä, ja se on tehty urheilijoiden turvallisuuden takaamiseksi.

 

Lindholm-Kanervo voittivat vapaatanssikilpailun, Olesia Karmi-Max Lindholm olivat puolestaan lyhyttanssikilpailun ykkösiä.

 

– Kilpailusta jäi ristiriitaiset tunteet. Olemme onnellisia voitosta, vaikka olisi ollut kiva voittaa luistelulla eikä draaman kautta. Onnittelimme aluksi Ossia ja Hennaa ja heti sen jälkeen pahoittelimme tilannetta, ensimmäisen Suomen mestaruuden senioreissa voittanut Olesia Karmi sanoi.

Junioreissa Suomen mestaruuden uusi viimevuotiseen tapaan Sara Aghai-Jussiville Partanen, jotka olivat kilpailun ainoa junioripari. Pari luisteli eheät kokonaisuudet molempina päivinä.

Jäätanssi, seniorit: http://www.figureskatingresults.fi/results/1213/YLJTSM13/SEG012.HTM

Jäätanssi, juniorit: http://www.figureskatingresults.fi/results/1213/YLJTSM13/SEG006.HTM

Tino Olenius vei junioripoikien mestaruuden Tampereelle

 

Tapparan Taitoluistelijoiden Tino Olenius voitti taitoluistelun junioripoikien Suomen mestaruuden lauantaiaamuna Joensuussa. Olenius oli lyhytohjelmakilpailun toinen, mutta voitti vapaaohjelman ehjällä ja varmalla kokonaisuudella keräten yhteispisteet 137,67. Kilpailussa hopealle sijoittui Lappeenrannan Taitoluistelijoiden Juho Pirinen, joka voitti lyhytohjelman, mutta jäi vapaaohjelmassa vasta kolmanneksi. Pronssia sai Kotkan Reippaan Erik Martoma 122,20, joka oli vapaaohjelman toinen.

 

Oleniukselle mestaruus oli jo toinen perättäinen. Voitto maistui tamperelaiselle, mutta erityisen iloinen hän oli hyvästä vapaaohjelmasuorituksesta.

 

– Tämä oli paras suoritukseni tällä kaudella.

– Tämän päivän kilpailuun saattoi olla helpompi lähteä kakkospaikalta kuin johtopaikalta, mestari tuumasi.

 

Olenius harjoittelee Susanna Haaralan ja Maaret Siromaan valmennuksessa.

 

Tulokset:

http://www.figureskatingresults.fi/results/1213/YLJTSM13/SEG004.
HTM


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024